Niina Hiltunen

LuovaKudonta™ (opintovapaalla)

”Olen koulutukseltani filosofian maisteri ja kielten opettaja sekä kankaankudontaan erikoistuneen Wetterhoff-koulutuksen läpikäynyt tekstiiliartesaani. LuovaKudonta™-kursseillani kudotaan pieniä uniikkeja kankaita rennossa ilmapiirissä, sylissäpidettävillä keveillä kangaspuilla, valtavan materiaalikirjon keskellä. Kehittelemäni konsepti pohjaa japanilaiseen ja suomalaiseen kädentaitoperinteeseen. Minua kiehtoo moderni ja abstrakti, ekspressiivinen taide. Pidän sen vapaudesta, kahlitsemattomuudesta, energiasta, joka siinä virtaa. Minua kiinnostavat värit ja niiden keskinäiset suhteet ja se, kuinka ne muuttuvat toisten värien kanssa esiintyessään. Maalaan langoilla vaikutelmia ja visioita todellisuudesta ja mielikuvituksesta abstrakteiksi ja ekspressiivisiksi taidetekstiileiksi. Kursseillani pyrin antamaan mahdollisimman paljon henkilökohtaista ohjausta, mutta neuvojani ei ole pakko noudattaa. Kudonnassa asioita voi tehdä monilla eri tavoin, ja saadakseen aikaan visuaalisesti tiettyjä asioita voi olla eri tapoja päästä tavoitteeseen. Haptisuus, tuntoaistin käyttö, on yksi tärkeistä elementeistä. Kursseja on sekä lyhyempiä että pidempiä, mutta yhteistä niille on, että aika tuntuu aina loppuvan kesken”, Niina nauraa. Tutustu tarkemmin Niinaan Facebookissa ja Instagramissa. Lue lisää luovakudonta.fi


Aino Partonen

käsityöt, japanin kieli

Kasvatustieteen maisteri Aino on opettanut käsitöitä ja japanin kieltä aikuisopetuksen parissa ja nyt myös peruskoulussa. Opettajan työssään Aino kokee saavansa palvella ja tuntea yhteyttä toisiin ihmisiin. Hänen mukaansa opettaessa oppii myös itse. Aino haluaa olla opettajana kannustava ja korostaa, että jokainen oppija on erilainen. Kullakin on oma opin tiensä kuljettavanaan ja opettaja voi tarjota vaihtoehtoja matkan varrella. ”Tule kurssilleni, jos haluat laajentaa maailmaasi ja kokea jotain uutta joka tunnilla. Oppiminen on innostavaa ja tekee elämästä elämisen arvoista!”, Aino kehottaa.


Tuula Pöyhönen

Ragamuf-tuoliryijy

Tuula on vaatesuunnittelija ja muotoilija, joka on suunnitellut tuotteita tunnetuille suomalaisyrityksille. Hän kehitti Ragamuf-tuoliryijyinnovaation työskennellessään taiteilijaresidenssissä Skotlannissa vuonna 2015. Residenssin kulahtanut sohva kaipasi uutta ilmettä. Kangaskaupasta löytynyt sporttiverkko ja aiemmasta työskentelystä tutut trikookuteet muodostivat yhdistelmän, jolla sohvan tai tuolin saattoi verhoilla. Ragamuf on taipunut moneen. Ensimmäinen Ragamuf valmistettiin Marokossa. Sittemmin valmistajina ovat olleet mm. syyrialaiset pakolaisnaiset Turkissa. Viime aikoina Ragamufia on voinut solmia kursseilla Suomessa ja Virossa. Tuulan mielestä yhdessä käsillä tekeminen onkin parasta tässä ajassa. Tuulan muita suunnitelmia voit nähdä osoitteessa tuulapoyhonen.com. Kuva: Timo Junttila