Etusivu Opisto Opettajat esittäytyvät Opettajat esittäytyvät Helsingin aikuisopistossa toimii yli 200 opettajaa. Tässä sarjassa tutustumme lähemmin joihinkin heistä. OpistoAULA galleria Esteettömyys ja saavutettavuus Järjestyssäännöt ja turvallisemman tilan periaatteet Opettajat esittäytyvät Opintopistekurssit Tietoa meistä Tule meille töihin Vastuullisuusohjelma Asiakas Työyhteisö Yhteiskunta Ympäristö YKI Tutustu opettajiin teemoittain Hyvinvointi ja terveys Liikunta ja tanssi Kauneus ja muoti Kielet Kirjoittaminen ja viestintä Kuvalliset taiteet ja taidot Kädentaidot Musiikki Teatteri, improvisaatio ja puheilmaisu Ympäristö ja yhteiskunta Hyvinvointi ja terveys Anu Vihonen NLP ”NLP on elämäntapa, jossa mieli ei hallitse meitä, vaan me hallitsemme mieltämme. NLP-tekniikat antavat keinoja uudistaa omia toimintatapoja ja tottumuksia”, Anu kiteyttää kurssinsa ytimen. Ensimmäisen NLP-koulutuksen Helsingin aikuisopistolla Anu piti jo vuonna 2008. Tällä hetkellä hän vetää opistolla sekä lyhyitä että pitkäkestoisia koulutuksia. Anulle on erityisen tärkeää, että jokainen tulee nähdyksi, kuulluksi ja ymmärretyksi omana aitona itsenään. Niinpä koulutuksissa on poikkeuksetta hyvä ja salliva ilmapiiri, joka mahdollistaa syvällisen oppimisen. Kukin osanottaja löytää vastaukset itselle tärkeisiin kysymyksiin omasta itsestään. Tutustu Anun kotisivuihin. Liikunta ja tanssi Pirkko Ahjo pilates ”Opettajana Pirkko on rautainen ammattilainen. Hän antaa mielellään henkilökohtaisia vinkkejä ja neuvoja oppilaille näiden erityistarpeet huomioiden ja kulkee korjaamassa asentoja. Hän muistuttaa rakenteellisista tekijöistä, jotka on hyvä huomioida liikkeitä tehdessä, kuten notkoselistä ja yliojentuvista raajoista. Pirkon ohjauksessa voi luottaa siihen, että liikkeet tulee tehtyä oikein”. Opiston toimistossa työskennellyt Heini testasi Pirkon pilateskurssin ja kirjasi havaintojaan muun muassa näin. Haastattelussa Pirkko Ahjo Saara Anttonen nykytanssi, pilates, kehonhuolto flow ”Opettajana pyrin tarjoamaan haasteita ja onnistumisen kokemuksia sopivassa suhteessa, rennossa ja hyväksyvässä ilmapiirissä”, Saara muotoilee. ”Koulutukseltani olen tanssitaiteen maisteri ja Somatic Pilates -ohjaaja, ja opetuskokemusta minulle on kertynyt yli 10 vuoden ajalta. Tanssin harrastamisen aloitin ala-asteikäisenä balettitunneilla. Kokeiltuani eri tanssilajeja löysin nykytanssin lukioikäisenä ja sillä tiellä olen edelleen. Nykytanssitunneillani tavoitteena on löytää vahvaa, rentoa ja luonnollista liikettä käyttämällä turvallista tanssitekniikkaa. Minua on aina kiinnostanut anatomia ja kehon toiminnallisuus, ja pilates on ollut pitkään oheisharjoittelunani. Pilates-ohjaajakoulutuksessa kiinnostuin raskaana olevien ja synnyttäneiden harjoittelusta, joten peruspilatestuntien lisäksi ohjaan heille suunnattuja kursseja.” Heini Harjaluoma tanssi, jooga, kehonhuolto Heini on tanssi- ja kuvataiteilija, joka ohjaa mm. jazztanssia, Jumps & Turnsia, parikehonhuoltoa ja kasvojoogaa. Heinillä on vankka kokemus esiintymisestä, koreografioiden tekemisestä ja opetustyöstä. Hänen koulutuskaarensa ulottuu fyysisestä somaattiseen ja käsittää mm. tietoisuustaitoja ja meditaatiota. Heinin ohjauksessa eläydytään mieli- ja kielikuvien kautta, huomioiden ihmistä kokonaisuutena, mindfullnessia hyödyntäen. Hänen oivalluksiaan ovat liikemetodit Energeettinen kehonhuolto ja Tunneliike, joita hän avaa oman kehon tuntemuksen ja itsehoitamisen kokemuksella. Heinin missiona on johdattaa oppilaansa takaisin kehoon ja tehdä siitä oivalluksia. Seuraa Heiniä Facebookissa. Leena Kontunen jooga ”Olen Suomen Joogaliiton koulutuksen saanut SJL-joogaopettaja. Helsingin aikuisopistossa olen opettanut jo 25 vuoden ajan! Tällä hetkellä ohjaan senioriryhmiä ja suunnitteilla on myös naurujooga. Opettajana haluan aikaansaada hyvinvointia. On tärkeää tehdä harjoituksia, jotka ovat säädeltyjä, kullekin tilanteeseen sopivia, kunkin edellytykset huomioivia. Monipuolinen harjoitus reutoutumishetkineen, rauhallisin muodoin ja liikesarjoin, antaa virkistyneen olon ja motivoi jatkamaan. Hengityksen ja liikkeen yhdistyminen opettaa itsetuntemusta, ruumiintuntemusta ja tarvetta lisätä harjoitusta. Elimistön muuttuessa on tärkeää ylläpitää ja edistää toimintoja”, Leena muistuttaa. ”Minua inspiroi vuorovaikutuksen ihmeellinen voima. Vaikka ohjaus ei ole oma harjoitus, saan siitä itsekin potkua päivälle. Ja se ohjattavien palaute – he ovat saaneet viikon alkamaan kevyemmin, iloisemmin, luottavaisemmin. Yhteinen harjoitus on enemmän kuin yksin kotona tehtynä: keskittyminen paranee, häiriötekijöitä oppii vaimentamaan, hiljentämään mielen poukkoilua. Ilmapiiri vaikuttaa voimistavasti. Monille se on ehdoton oma hetki!” Jennika Laari nia Jennika on ryhmäliikunnanohjaaja, joka on saanut tanssin perusopetuksen Sonja Tammelan balettikoulussa ja jatkanut nyky- ja jazz-tanssin parissa. Hän on suorittanut liikunnan ammattitutkinnon ja eri ohjaajakoulutuksia, mm. Nia (valkoinen, vihreä, sininen, ruskea ja musta vyö), TimeLessBody, Etnobik ja Balletone. Niaa Jennika on opettanut ympäri pääkaupunkiseutua. Tunneillaan hän haluaa luoda turvallisen ja positiivisen ilmapiirin, jonne jokainen on tervetullut omana itsenään. Niassa Jennika ihastui sen kokonaisvaltaisuuteen ja luonnollisuuteen. ”Löysin tanssiin aivan uudenlaisen ilon ja rakkauden”, hän kuvailee tuntemuksiaan. Kuva: Henri Hellsten. Tutustu Jennikan kotisivuihin. Heidi Mantere pilates, kehonhuolto Heidi ohjaa opistolla pilatesta ja kehonhuoltoa alkeis-, jatko- ja senioriryhmissä, myös englanniksi. Somatic Pilates -koulutuksensa kautta hän kiinnittää huomiota kokonaisvaltaiseen mielen ja kehon tasapainon ja hallinnan etsimiseen ja löytämiseen. Opetusta varten Heidi soveltaa ideoita omasta muusikon työstään viulistina ja laulajana. Tutustu Heidin kotisivuihin. Noora Meklin salsa, reggaeton Olen tanssinut niin kauan kuin muistan ja kokeillut monia lajeja, mutta salsaan rakastuin päätä pahkaa heti ensiaskeleesta! Aloitin intohimoisen tutustumismatkan kuubalaisiin tansseihin 15 vuotta sitten ja pian salsatunnit aloitettuani lähdin ensimmäiselle matkalleni Kuubaan. Valmistuin äskettäin valtiotieteen maisteriksi Helsingin yliopistosta pääaineenani sosiaali- ja kulttuuriantropologia. Tanssitunneillani pyrinkin aina jakamaan myös kulttuuritietämystä: minusta tanssia opiskellessa on tärkeää tietää, mitä tanssi kertoo lähtökulttuuristaan. Helsingin aikuisopistolla olen opettanut salsaa ja reggaetonia. Molemmissa lajeissa minuun vetoaa niiden energisyys, ilo ja rytmisyys; se miten vartalolla reagoidaan musiikin rytmiin ja miten sitä tuotetaan. Salsa on minusta liikekieleltään sensuellimpaa ja rytmisesti haastavampaa, kun taas reggaetonissa saa revitellä kieli poskella. Oppilaiden mukaan laitan heidät haastamaan itseään, mutta myös tsemppaan sopivassa suhteessa. Tuntieni ilmapiiriä kehutaan rennoksi ja hyväksyväksi. Parhaalta kuitenkin tuntuu kuulla, että intohimoni välittyy: “On ihana tanssia opettajan johdolla, jonka rakkaus lajiin näkyy!” Susanna Nurminen aikuisbaletti ja klein-tekniikka ”Aloitin tanssiopintoni kansalaisopiston balettitunneilla Rovaniemellä 7-vuotiaana”, Susanna kertoo. ”Valmistuin teatterikorkeakoulusta tanssitaiteen maisteriksi ja myöhemmin suoritin Klein-tekniikan opettajatutkinnon. Kiinnostuin kehon anatomisen rakenteen toimivuudesta suhteessa liikkeeseen ja Klein-tekniikan kautta löysin yhteydet lattiasta kehon läpi tilaan. Opin tunnistamaan kehon syvät tukilihakset ja niiden roolin luisen rakenteemme linjaajana ja kehon liikuttajana. Baletin pystyasennossa tapahtuvat liikesarjat antavat oivan mahdollisuuden vaalia kehon luisten rakenteiden yhteyksiä. Viihdyn aikuisoppilaiden parissa ja koen voivani olla luontevasti oma itseni, ilman vahvaa opettajan roolia. Vuorovaikutteinen yhdessäolo ja asioiden jakaminen on todella palkitsevaa. On tärkeä muistaa, että liikkeen kautta omaan kehoomme ja sen viisauteen tutustuminen tuo mielihyvää. Huolimatta siitä, kuinka korkealle jalat nousevat tai kiertyvät auki tai kuinka monta piruettia kukin tekee, jokaisella on oikeus nauttia täysin rinnoin baletin estetiikasta.” Tutustu toimiston Venlan blogikirjoitukseen aikuisbaletin alkeiskursseilta. Anni Rainio astangajooga ”Astanga tuntuu minulle omimmalta lajilta. Sen kehoa ja mieltä haastava dynaamisuus koukutti minut lajiin. Lajin opettaminen on kuitenkin haastavaa sen tarkan systemaattisuuden vuoksi. Itse vedän mielelläni alkeisryhmiä, jotta saan oppilaat tutustetuiksi kunnolla lajin perusteisiin. Astangatunnit sopivat kaikille niille, jotka haluavat haastaa itseään ja kasvattaa mielen- ja kehonhallintaa”, Anni kertoo. Haastattelussa Anni Rainio Iiris Raipala luova tanssi Iiris on tanssin ja liikkuvan kehon monipuolinen asiantuntija. Koulutukseltaan hän on tanssitaiteen maisteri ja taidepedagogi (Taideyliopisto). Opetuksessaan Iiris yhdistelee luovasti elementtejä monista eri liikepraktiikoista ja kehoterapioista. Hänen luovan tanssin tunneillaan sukelletaan oman liikkeen tutkimiseen erilaisten mielikuvien ja anatomisten lähtökohtien inspiroimana. Omaa kehoa kuuntelevan liikkeen ja hengityksen avulla tavoitellaan koko olemuksen avautumista liikkumisen ilon ja läsnäolon kokemukselle. Annika Sarvela jooga Annikalle on tärkeää aikaansaada liikkuvasta kehosta ja luovuudesta iloa ja osa arkea. Yhteisötanssi, tanssi-improvisaatio, kehotietoisuus ja somaattiset menetelmät ovat oleellinen osa työtä. Luonnon tuoma voima, liikeimprovisaatio ja kunnioittava kosketus ovat lähteitä hänen taiteellisessa, terapeuttisessa ja kouluttajan työssään. Tavoitteena on ilmapiiri, jossa oma vartalo on turvallinen koti. Annika on toiminut opettajana taidekorkeakouluissa ja johtanut Somatiikan koulutusohjelmaa Joensuussa 2004–2006. Hän toimii tanssitaiteilijana Todellinen Kollektiivi -ryhmässä, opettaa tanssia mm. erityistä tukea tarvitseville lapsille Annantalossa, lastensuojelussa ja kansalaisopistoissa sekä kouluttaa toiminnallisia menetelmiä Laurean Ammattikorkeakoulussa. Annika on valmistunut 1990 Naropa Institutesta B.A. of Arts -loppututkinnolla, Movement Studies (tanssi- ja liiketerapian painotus, Naropa University USA) ja 1992 School for New Dance Development, Arnhemin NL Teatterikorkeakoulusta (tanssi ja koreografia) Hollannista. Hän on joogaopettaja/terapeutti, hieroja ja Shindokouluttaja ja 2000 suoritti Tanssin pedagogisen diplomin Teatterikorkeakoulussa. Reetta Sojakka vauvajooga, akrojooga, parikehonhuolto ”Olen rauhaa rakastava joogan, tanssin ja varhaiskasvatuksen opettaja”, kuvailee Reetta itseään. ”Aloitin tanssin 3-vuotiaana ja siitä lähtien liikunta on ollut minulle elämäntapa. Harrastuksiini on vuosien varrella kuulunut tanssin lisäksi uimahyppy, jalkapallo, pariakrobatia, teatteri-ilmaisu ja kitaransoitto. Jooga on minulle hetki pysähtyä sekä virittää kehoa ja mieltä samalle taajudelle. Joogassa kohtaan itseni, kanssakulkijani ja ympäristöni myötätuntoisin ja rakkaudellisin silmin. Ohjaamillani tunneilla pysähdytään kuuntelemaan kehoa, tutustutaan oman hengityksen kapasiteettiin ja annetaan kehon virrata liikkeessä vaivattomasti. Selän hyvinvointi, mielen keveys sekä lempeys ja rauha arjen keskellä ovat joogaharjoituksen kantavia teemoja. Kiinnostukseni kehotietoisuuden kehittämiseen, liikelaatujen tutkimiseen ja anatomisten palikoiden paikoilleen rakentamiseen ovat merkitsevässä roolissa.” Annina Tuhkunen afrikkalaiset tanssit, salsa, pilates, kehonhuolto Annina on pitkän linjan tanssinopettaja, joka on toiminut afrikkalaisten tanssien parissa yli 20 vuotta. Hän on tehnyt yhteistyötä afrikkalaisen tanssin ja musiikin ammattilaisten kanssa sekä opettaen että esiintyen eri koti- ja ulkomaisissa kokoonpanoissa. Monipuolisesti tanssia ja kulttuurintutkimusta opiskellut Annina on reissannut lukuisilla opintomatkoilla eri puolilla Eurooppaa, Latinalaista Amerikkaa ja Länsi-Afrikkaa syventyen etenkin länsiafrikkalaisiin, mutta myös laajemmin afrikkalaisperäisiin tansseihin, musiikkiin ja kulttuureihin. Opetuksessa hänelle tärkeitä asioita ovat tanssin ilon ja yhteisöllisyyden välittäminen, vuorovaikutukseen, läsnäoloon ja oman liikkeen löytämiseen kannustaminen sekä rytmin ja kulttuuristen yhteyksien ymmärtäminen. Lue, mitä palvelu- ja hallintovastaavamme Venla kirjoitti Anninan Afrobeats-kurssista. Haastattelussa Annina Tuhkunen Kauneus ja muoti Julia Liljakari Beautiful Baddie -kurssi ”Olen visuaalinen ihminen ja rakastan kauneudenhoitoa. Muistan jo ala-asteajoiltani tarkat ihonhoitorutiinit ja sen, kuinka meikkasin discoon sähkönsiniset luomet! Olen työskennellyt kauneudenhoitoalalla yli 10 vuotta. Pari vuotta sitten toteutin pitkäaikaisen haaveeni ja hyppäsin meikkaaja-yrittäjäksi. Rakastan luoda heleitä meikkipohjia, jotka lähtevät liikkeelle hyvästä ihonhoidosta. Säkenöivät Smokey Eyes -lookit ovat bravuurini. Tykkään opastaa asiakkaille helppoja, mutta säväyttäviä meikkitekniikoita. Mielestäni meikkituotteita voi käyttää monipuolisesti, eikä jokaiseen tarkoitukseen tarvitse erikseen omaa meikkituotetta tai sivellintä, ja näitä ahaa-elämyksiä on ihana jakaa. Palan myös halusta auttaa epävarmoja naisia puhkeamaan kukkaan niin ulkoisesti kuin sisäisestikin. Olen itse kamppaillut heikon itsetunnon kanssa vuosikausia, mutta tehnyt lyhyessä ajassa täyskäännöksen onnistuen voimaantumaan naisena ja kasvattamaan itsevarmuuttani siihen pisteeseen, että tunnen oloni upeaksi naiseksi ja uskallan olla aito oma itseni muiden mielipiteistä välittämättä. Nyt haluan auttaa muitakin samaan, joten kurssillani keskityn meikkaamisen lisäksi boostaamaan asiakkaideni itsevarmuutta uudelle tasolle.” Instagram @lottajuliameikkaa, www.lottajuliameikkaa.com. Kuva: Henni Pitkänen Kiira Vannesluoma stailauskurssit ”Olen pukeutumisneuvoja ja stylisti. Haluan auttaa ihmisiä löytämään oman tyylinsä hyvin istuvilla kokonaisuuksilla, jotka korostavat ja saavat esiin parhaat puolet. Tuon sinulle vinkkejä ja rohkeutta oman tyylin löytämiseen. Minulla on ollut aina kiinnostusta ja silmää pukeutua tilanteeseen sopivalla tavalla sekä taitoa twistata ’peruslook’ erilaisten asusteiden avulla näyttäväksi kokonaisuudeksi. Tule kuulemaan, kuinka pienilläkin jutuilla ja muutoksilla voi saada ihmeitä aikaan!” Lisää voit lukea Kiiran kotisivuilta. Kielet Tobias Hoch suomi ”Olen kotoisin Saksan Kölnistä, mutta asunut Suomessa jo kymmeniä vuosia. Alun perin tulin Suomeen töihin, pääsin opiskelemaan matkailualan oppilaitokseen ja lopulta paluulippu Saksaan jäi ostamatta. Sillä tiellä olen edelleen”, kertoo Tobias. ”Koen, että pystyn auttamaan tällä työllä Suomessa asuvia ulkomaalaisia. Ulkomaalaisena kielen opettajana minulla on hieman erilainen näkökulma kuin suomalaisilla opettajilla. Koska olen itse joutunut opiskelemaan suomen vieraana kielenä, pystyn ymmärtämään opiskelijoiden haasteita ulkomaalaisen kielenoppijan näkökulmasta.” Haastattelussa Tobias Hoch Niina Kerppola englannin kieli Niinan työhön kuuluu omien englannin opetustuntien suunnittelun ja pidon lisäksi opiston vieraiden kielten opintoneuvonta, kurssien suunnittelu, opetusmateriaalien koordinointi sekä tuntiopettajien lähiesimiehenä toimiminen. Kysyimme Niinalta, miksi aikuisena kannattaa jatkaa kieltenopiskelua. ”Kielitaidon ylläpito vaatii suhteellisen säännöllistä kielen kanssa toimimista puhuen, kuunnellen, lukien sekä kirjoittaen ja kielikurssille osallistuminen on myös oiva tapa motivoida itseään tähän. Vieraiden kielten aikuisopiskelu antaa sisältöä ja iloa elämään sekä luo yhteisöllisyyttä ja sosiaalista kanssakäymistä”, Niina vastasi. Haastattelussa Niina Kerppola Sirpa Kärkkäinen italian kieli Sirpa opettaa opistolla animointia, digitaalista kuvantekemistä ja muita mediapainotteisia kursseja sekä italiaa alkeista edistyneisiin. Erikoisen aineyhdistelmän selittää Sirpan kuvataiteen opiskelu Italiassa, jonka jälkeen hän täydensi opintojaan Aalto-yliopistossa ja Helsingin yliopistossa. Median pariin tie vei sarjakuvapiirtäjän ja kuvittajan töiden kautta. Nykyisin Sirpan intohimo on animaatio, jossa näitä kaikkia taitoja tarvitaan. ”Kielen opettaminen tuo mukavaa vastapainoa luovan alan projekteille, jotka vaihtelevat muutaman päivän kampanjasuunnittelusta kuukausia kestäviin pitkiin piirrosprojekteihin”, Sirpa toteaa. ”Italiasta löydän myös aina uusia näkökulmia työhöni; onhan maa täynnä historiaa ja kulttuuriaarteita. Benvenuto ai corsi!” Sirpaa voit seurata mm. Vimeossa. Kirjoittaminen ja viestintä Petra Forsten kirjoittaminen Petra on valmistunut taiteiden maisteriksi elokuvakäsikirjoittamisen koulutusohjelmasta Ison Britannian Salfordin yliopistosta. Lisäksi hän on valmistunut Helsingin yliopistosta pää- ja sivuaineinaan suomen kieli ja kotimainen kirjallisuus sekä suorittanut opettajan pedagogiset opinnot. Hän on opiskellut Kriittisen korkeakoulun kirjoittajakoulussa sekä kirjoittanut suomen kielen sanaston harjoituskirjan ja proosaa. Petra on työskennellyt käsikirjoittajana vuodesta 2013. Hänelle on tärkeää oman ammattitaidon jatkuva kehittäminen. Petra on opettanut luovaa kirjoittamista ja elokuvakäsikirjoittamista Helsingin aikuisopistossa usean vuoden ajan. Kuva: Lotta-Kaisa Riistakoski Kuvalliset taiteet ja taidot Juha Okko taide Koulutuspäällikön ja taideopettajan työn rinnalla ja vastapainoksi kuvataitelija Juha Okko maalaa akryylillä, öljyllä ja jugurtilla. ”Yksittäisistä maalauksista ja seinämaalauksista tai -piirustuksista koostuvat installaatiot ovat teosten tyypillinen ilmiasu. Käytän materiaalinani valokuvia ihmisistä tai taideteoksista, joita muokkaan kollaasin keinoin. Kuva-aihe on aina huolella mietitty, toteutus improvisoitu. Minua kiinnostavat valta ja vajavaisuus, agressio ja heikkous, taiteen kielet ja taiteen historia.” Tutustu Juhaan kuvataiteilijamatrikkelissa ja lue artikkeli Juha Okko yhdistää yhteensopimattomat: Hybridit II. Juha kirjoittaa blogia Taide ja tekeminen. Merja Salonen Di Giorgio taide ”Painotan aika paljon materiaalioppia, koska kaikille kuvia tekeville materiaalin tunteminen on tärkeää. Ja pidän itsekin monista materiaaleista, on siis luontevaa opettaa niitä: öljy, akryyli, guassi, pastellit, akvarellit, sekatekniikat…”. Merja kertoo. ”Haluan antaa jokaiselle oppilaalle henkilökohtaista opetusta niissä tekniikoissa ja asioissa, mistä hän on kiinnostunut, ohjata heitä omassa tekemisessään, ylittämään halutessaan rajojaan, ehkä yllättämään itsensä! Olen saanut oppilailta palautetta, että olen opettanut heitä näkemään enemmän. Siitä juuri on kysymys”. Haastattelussa Merja Salonen Di Giorgio Kädentaidot Niina Hiltunen LuovaKudonta™ (opintovapaalla) ”Olen koulutukseltani filosofian maisteri ja kielten opettaja sekä kankaankudontaan erikoistuneen Wetterhoff-koulutuksen läpikäynyt tekstiiliartesaani. LuovaKudonta™-kursseillani kudotaan pieniä uniikkeja kankaita rennossa ilmapiirissä, sylissäpidettävillä keveillä kangaspuilla, valtavan materiaalikirjon keskellä. Kehittelemäni konsepti pohjaa japanilaiseen ja suomalaiseen kädentaitoperinteeseen. Minua kiehtoo moderni ja abstrakti, ekspressiivinen taide. Pidän sen vapaudesta, kahlitsemattomuudesta, energiasta, joka siinä virtaa. Minua kiinnostavat värit ja niiden keskinäiset suhteet ja se, kuinka ne muuttuvat toisten värien kanssa esiintyessään. Maalaan langoilla vaikutelmia ja visioita todellisuudesta ja mielikuvituksesta abstrakteiksi ja ekspressiivisiksi taidetekstiileiksi. Kursseillani pyrin antamaan mahdollisimman paljon henkilökohtaista ohjausta, mutta neuvojani ei ole pakko noudattaa. Kudonnassa asioita voi tehdä monilla eri tavoin, ja saadakseen aikaan visuaalisesti tiettyjä asioita voi olla eri tapoja päästä tavoitteeseen. Haptisuus, tuntoaistin käyttö, on yksi tärkeistä elementeistä. Kursseja on sekä lyhyempiä että pidempiä, mutta yhteistä niille on, että aika tuntuu aina loppuvan kesken”, Niina nauraa. Tutustu tarkemmin Niinaan verkkosivulla luovakudonta.fi, Facebookissa ja Instagramissa. Musiikki Minna Hämäläinen lauluryhmät, seniorilaulu, teatterilaulu Pohjois-Savon sydämestä Iisalmesta lähtöisin olevan Minnan elämään ovat kuuluneet musiikki ja teatteri pikkutytöstä asti. Musiikkipedagogiksi hän valmistui Kuopiosta 2010 pääaineena pop-jazzlaulu. Tätä ennen hän oli opiskellut musiikkiteatteri-ilmaisunohjaajaksi (2002) ja kulttuurituottajaksi (2005). Minna valmistui 2016 Turun ammattikorkeakoulun kulttuurialan YAMK -koulutuksesta Luovaksi tuottajaksi. Hän on toiminut freelancerina musiikki- ja teatterialan produktioissa laulaja-näyttelijänä, tuottajana tai ohjaajana sekä opettanut pop-jazzlaulua opistoissa ympäri Suomea. Minna toimii opiston musiikin koulutusvastaavana ja vetää hallinnon työn rinnalla laulukursseja. Hän kokee, että koulutusvastaavan työssä on mahdollista yhdistää kaikki se, mitä hän on vuosien varrella opiskellut ja freelancerin työssään esiintyjänä, pedagogina sekä tuottajana kohdannut. Tämä työ on Minnan toteutunut unelma. ”If you can dream it you can do it!” Heidi Kiviharju kuorot Heidi on valmistunut Sibelius-Akatemian musiikkikasvatuksen maisterikoulutuksesta jouluna 2022, ja sitä ennen Metropolian ammattikorkeakoulusta laulunopettajaksi. Tämän lisäksi hän on opiskellut musiikkiteatteria Teatterikorkeakoulussa ja suorittanut maisterin tutkinnon englantilaisesta filologiasta Helsingin yliopistolla. Heidi on erikoistunut lauluryhmien johtamiseen, musiikkiteatteriin ja positiiviseen pedagogiikkaan ja on tehnyt yli kymmenvuotisen työuran laulajana, musikaalinäyttelijänä ja alkeiskuorojen ja lauluyhtyeiden johtajana. ”Hyväntahtoinen huumori ja turvallinen ilmapiiri ovat kuorotoiminnassa tärkeintä ja parhaat onnistumisen kokemukset pedagogina tulevat kun oppilas löytää oman vapaan äänensä ja heittäytyy kokeilemaan jotain uutta!” Veera Niiranen klassinen laulu Veera on valmistunut Grazin taideyliopistosta filosofian maisteriksi pääaineinaan oopperalaulu ja konserttilaulu. Lisäksi hän on opiskellut Metropolia ammattikorkeakoulussa instrumenttipedagogiksi. Veera on työskennellyt laulunopettajana ja kuoronjohtajana ulkomailla sekä Suomessa. Tärkeää Veeralle on terve ja vapaa äänenmuodostus sekä ilon löytäminen tulkinnasta ja musiikintekemisestä. Opettamisen lisäksi Veera konsertoi aktiivisesti ja on laulanut Suomen Kansallisoopperan lisäkuorossa vuodesta 2018. Elisabet Petsalo klassisen laulun yksilö- ja paritunnit, klassisen laulun pienryhmä ja HELAO kuoro Elisabet Petsalo on valmistunut musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemian oopperakoulutuksesta ja laulupedagogiksi Savonia-ammattikorkeakoulusta. Lisäksi hän on täydentänyt opintojaan musiikkiteatterin erikoistumisopinnoissa Taideyliopistossa (TeaK & SibA). Elisabet on työskennellyt monipuolisesti laulamisen parissa niin solistina kuin Kansallisoopperan lisäkuorossa ja Savonlinnan Oopperajuhlakuorossa sekä laulunopettajana, kuoronjohtajana ja ortodoksikanttorina. Laulunopettajana ja kuoronjohtajana Elisabetille on tärkeää luoda kursseilla innostava ja turvallinen ilmapiiri, joka antaa vapauden kokeilla ja oppia uusia asioita seikkailumielellä ja luovalla otteella. Erityisesti hän iloitsee työssään, kun syntyy yhteisiä oivalluksia ja onnistumisen kokemuksia oppilaiden ja kuorolaisten kanssa. ”Laulamisen kautta olen itse saanut oppia asioita uskomattoman paljon niin itsestäni, äänestäni kuin kehostani sekä musiikin voimasta ja ilmaisurikkaudesta. Siksi erityisen hienoa laulun opettamisessa on se, että saan aina oppia itsekin uutta samalla kun voin opastaa muita.” Marius Pirhonen kitaran- ja ukulelensoitto Marius on monipuolinen muusikko ja taiteilija, joka on valmistunut muusikoksi Jyväskylän ammattiopistosta pääaineena sähkökitara sekä musiikin kandidaatiksi Sibelius-Akatemiasta musiikkikasvatuksen aineryhmässä. Tällä hetkellä työn alla ovat maisteriopinnot SibA:lla. Opetuskokemusta löytyy niin koulujen musiikintunneista kuin yksityisoppilaista. Soittamisen lisäksi Marius säveltää, sanoittaa, ja tuottaa musiikkia mm. Mariuksen Vallankumous -suomipopyhtyeelleen. Hänellä on satojen keikkojen kokemus ympäri Suomea useasta eri kokoonpanosta kitaristina ja laulajana. Opettajana hän haluaa innostaa oppilaita löytämään soittimesta elinikäisen harrastuksen ja elämäntavan. Mariusta pidetään inspiroivana ja rentona opettajana. Kati Rantala kantele Kati on kanteleensoiton ja varhaisiän musiikkikasvatuksen opettaja. Hän on opiskellut kanteleensoittoa ja kansanmusiikkia Karelia-ammattikorkeakoulussa ja varhaisiän musiikkikasvatusta Metropolia-ammattikorkeakoulussa. Kati nauttii erityisesti lasten opettamisesta, musiikin tekemisestä lapsille ja lasten kanssa musisoimisesta. Kanteleessa häntä kiehtoo soittimen monipuolisuus. Erilaiset kanteleet tuovat vaihtelua musisointiin ja omaan sävellystyöhön. Opettajana Katille on tärkeää, että oppilailla on kivaa tunnilla. Tavoitteena on sytyttää innostus musiikkiin ja löytää yhdessä oppilaan kanssa oma polku musiikin harrastamiseen. Paula Rautamaa jazzlaulu Laulunopettaja Paula on valmistunut Jyväskylän ammattikorkeakoulusta pop/jazz-laulupedagogiksi, Jyväskylän yliopistosta musiikinopettajaksi (FM) ja Jyväskylän ammattiopistosta muusikoksi pääaineenaan pop/jazz-laulu. Paula esiintyy mm. folk/americana-yhtye Iron Country Sistersin laulaja-kitaristina, soolona kitaran kanssa ja erilaisten kokoonpanojen solistina. Hänellä on paljon kokemusta keikoista bändien, duojen ja lauluyhtyeiden jäsenenä sekä taustalaulajana. Paula säveltää ja sanoittaa omaa musiikkia ja on kiinnostunut monista eri musiikkityyleistä. Opetuskokemusta laulunopettajana on kertynyt monipuolisesti erilaisista oppilaitoksista, niin yksilö- kuin ryhmäopetuksestakin. Paula vetää Helsingin aikuisopistossa pop-jazzlaulun pariopetusta sekä lauluyhtyettä. Opettajana Paulaa kuvaillaan sanoilla kannustava, innostava ja lämmin. Kuva: Jarkko Piipari Javier Sanchez Jazz Repertoire, Band Course in English Javier on Helsinkiin kotiutunut espanjalainen basisti ja säveltäjä sekä monipuolinen kontrabasson, sähköbasson ja nauhattoman basson soittaja. Hänen sävellyksissään yhdistyvät elementit latinalaisesta jazzista ja flamencosta. Javier on johtanut aktiivisesti pieniä ja suuria yhtyeitä ympäri maailman sekä toiminut useilla albumeilla basistina, säveltäjänä ja sovittajana. Lisäksi hän sponsoroi Warwick-bassoja ja toimii Cuejero-yhtyeen johtajana. Nuoruudessaan Javier opiskeli bassonsoittoa ja säveltämistä Escuela de Musica Creativa -koulussa ja valmisteli kandidaatin tutkintonsa musiikkipedagogiikasta Complutense University of Madridissa 2011. Hän muutti Bostoniin (USA) 2012, jossa vastaanotti apurahan opiskellakseen Berklee College of Musicissa, josta valmistui kunniamaininnoin 2015 musiikin kandidaatiksi. Sen jälkeen Javier aloitti maisteriopintonsa Sibelius-Akatemiassa Suomessa ja Royal Academy of Musicissa Tanskassa Nordic Master of Global Musicin (GLOMAS) jäsenenä, josta valmistui 2017. Metropolia ammattikorkeakoulusta hän valmistui 2019 musiikin maisteriksi. Tällä hetkellä Javier työstää taiteellista tohtoritutkintoaan Sibelius-Akatemiassa. Johanna Viksten laululyriikka ja lauluimpro Johanna on lauluntekijä-laulaja, opettaja sekä äänityöläinen. Hänen lauluntekstejään esittävät myös muut: Katri Ylander, Club For Five, Pate Mustajärvi, Emilianne, ex-Tiktak-Petra, Suvi Teräsniska, Anne Mattila, tangokuninkaalliset, Ipanapa-lastenlevyjen artistit, lastenmusiikkiorkesteri Hääppöset. Osa näistä teksteistä on tehty yhteistyönä – ja yhdessä kirjoittamista Johanna haluaakin myös opettaa. Hän on toiminut kansanedustajien laulattajana, ääninäyttelijänä sekä tv-töissä. Johanna haluaa työskennellä kaiken ikäisten kanssa, vauvasta vaariin, sillä hän uskoo, että musiikin avulla jokainen voi purkaa tunteita, ihmetellä elämää, päästä seikkailuihin ja irti arjesta. Hän haluaa madaltaa laulunteon kynnystä – uskallus yrittää riittää. Tärkeinä työkaluinaan hän pitää vuorovaikutusta, huumoria ja improvisaatiota. Hanna Vuorenmaa pianonsoitto Hanna Vuorenmaa aloitti klassisen pianon soittamisen ollessaan 6-vuotias. Kiinnostus musiikkia kohtaan johdatti hänet musiikkipedagogin (AMK) opintoihin, joista hän valmistui varhaisiän musiikinopettajaksi. Klassisen pianon lisäksi hän on opiskellut muusikon opinnot pääaineenaan pop/jazz -laulu. Hanna näkee eri taiteiden lajit yhteen kietoutuneina ja on ammentanut inspiraatiota taideintegroinnista ja erityisesti kuvataiteesta. Hanna opettaa Helsingin aikuisopistossa pianonsoiton alkeita. Teatteri, improvisaatio ja puheilmaisu Katja Joutsijoki teatteri, ilmaisu, neuvottelutaidot Keuruulta kotoisin oleva Katja valmistui Teatterikorkeakoulusta 1995 ja sai kiinnityksen Lahden kaupunginteatteriin. Freelance-näyttelijänä hänellä on ollut rooleja mm. Suomen Kansallisteatterissa, Teatteri Takomossa ja KokoTeatterissa. Katja on näytellyt lukuisissa tv-sarjoissa ja kuunnelmissa. Hän on opiskellut Kriittisessä Korkeakoulussa kirjoittamista ja suorittanut Stadian teatteritaiteen opettajan koulutuksen. Hän on kirjoittanut kuunnelmasarjan Ylelle ja näytelmän Helsingin juhlaviikoille. Teatteria, ilmaisua, neuvottelua ja vuorovaikutusta Katja on opettanut 15 vuoden ajan. ”Niin näyttelemisessä kuin opettamisessa on tärkeintä saada vastanäyttelijä tai opiskelija loistamaan. Molemmat alueet vaativat hyvää ihmislukutaitoa. Yhä edelleen koen, että minulla on valtava uteliaisuus oppimista ja opettamista kohtaan”, Katja toteaa. Johanna Torasvirta näyttelijäntyö, improvisaatio, liikunta, tanssi Johanna on koulutukseltaan teatteriohjaaja ja on opettanut näyttelijäntyötä sekä improvisaatiota jo yli 10 vuoden ajan. Lisäksi Johanna luotsaa opiston AiKa-teatteria, joka on tuonut ensi-iltaan jo yli 20 näytelmää vuosien varrella. AiKa-teatterista onkin muodostunut oma yhteisönsä, johon kuuluvat teatterilaisten lisäksi vakioyleisö ja johon on helppo tulla mukaan. Teatterin ohella Johanna vetää mm. niska-selkäjumppaa, musikaalitansseja ja biletanssityylejä tumpeloille, joka yhdistää näyttelijäntyötä ja tanssia – kyseessä on nimittäin tanssikurssi, jossa tavoitteena on tanssitaitojen sijaan oppia näyttämään siltä, että osaisi tanssia. Markkinointipäällikkömme Kristiina kävi testaamassa Biletanssityylejä tumpeloille -kurssin. Lue Kristiinan kurssikokemuksesta täältä. Haastattelussa Johanna Torasvirta Ympäristö ja yhteiskunta Marko Ahola piha, puutarha ja viljely ”Puutarhuri Marko Ahola oli saapunut Pohjanmaalta opastamaan meitä ymmällään olevia kaupunkilaisia viljelyn saloihin. Luennon aikana käytiin läpi valtava määrä asiaa ruukun valinnasta ja taimien esikasvatuksesta aina eri yrttien käyttötarkoituksiin ja kasvien talvehtimiseen. Illan kantavaksi ohjenuoraksi nousi se, että parvekkeella ja terassilla voi periaatteessa viljellä ihan mitä tahansa lajiketta hedelmäpuista ja marjapensaista alkaen, kunhan vain huolehtii riittävästä ravinteiden, lämmön, valon ja kosteuden saannista”, kiteytti opiston palvelu- ja hallintovastaava Venla saamansa opit Marko Aholan parvekepuutarhakurssilta. Lue Venlan koko kirjoitus kurssista täältä. Mika Piiroinen veneily ”Kesät menevät purjehtien Itämerellä, Välimerellä, Atlantilla ja Karibialla, mutta talvikaudella nautin veneilykurssien opettamisesta”, kertoo Mika Piiroinen, joka toimii Suomen Purjehdus ja Veneily -liiton, Suomen Navigoinninopettajien, Purjehduksenopettajien ja Suomen Navigaatioliiton auktorisoimana veneily- ja navigoinninopettajana. ”Lisäksi tuotan oppimateriaalia Suomen Navigoinninopettajien kursseille ja koulutan uusia veneilykouluttajia pedagogisten taitojen hallitsemisessa. Opetusalan ammattilaisena haluan saada kurssilaiset nauttimaan uuden oppimisesta. Ehkäpä parasta palautetta onkin nähdä tutut kasvot kiertämässä eri kursseilla veneilytietouttaan kartuttamassa”. Lue tarkemmin Mikan opettamista kursseista.