Heidi Tamminen

hyvinvointi- ja kauneuskurssit

”Kauneus ja terveys ovat olleet minulle tärkeitä asioita nuoresta saakka. Kosketuksen luonnonmukaisiin hoitoihin sain 6-vuotiaana kulkiessani äitini mukana Luonnonmaan Parantolaan Paimiossa, jossa hän teki lämpimiä savihoitoja kuntoutettaville asiakkaille. Se kipinä jäi kytemään syvälle mieleeni ja ohjasi minut myöhemmin opiskelemaan terveyttä vaalivia hoitoja. Valmistuin vuonna 1990 Cidesco-kosmetologiksi ja perustin Luontainen Kauneus -yritykseni. Jatkoin opiskelua kasvien tervehdyttävistä vaikutuksista ihmisen hyvinvointiin ja valmistuin vuonna 2000 UMG Aromaterapeutiksi. Halusin jakaa tietojani tuleville kosmetologeille ja toimin opettajana kosmetologikoulussa 10 vuoden ajan. Nyt Naturo-Esteetikkona koulutan kauneudenhoitoalalla työskenteleviä yrittäjiä. Toimin Suomen Hoitolatukussa myyntipäällikkönä ja kouluttajana. Minua kiinnostaa se, miten omilla valinnoilla voi vaikuttaa terveyteen. Oikealla ruokavaliolla ja säännöllisellä liikunnalla elämme pidempään ilman jatkuvia kipuja ja sairauksia. Näitä asioita haluan jakaa hyvinvoinnista kiinnostuneille kurssilaisille ja luoda terveemmän pohjan elämälle. Kehon, ihon ja mielen hoito on kokonaisvaltaista hoitamista.”


Kiira Vannesluoma

stailauskurssit

”Olen pukeutumisneuvoja ja stylisti. Haluan auttaa ihmisiä löytämään oman tyylinsä hyvin istuvilla kokonaisuuksilla, jotka korostavat ja saavat esiin parhaat puolet. Tuon sinulle vinkkejä ja rohkeutta oman tyylin löytämiseen. Minulla on ollut aina kiinnostusta ja silmää pukeutua tilanteeseen sopivalla tavalla sekä taitoa twistata ’peruslook’ erilaisten asusteiden avulla näyttäväksi kokonaisuudeksi. Tule kuulemaan, kuinka pienilläkin jutuilla ja muutoksilla voi saada ihmeitä aikaan!” Lue lisää tyylistaeitingita.com


Ilona Ylänne

Värianalyysi

”Värianalyysillä voi olla monella tapaa elämää mullistava vaikutus. Minulla on visuaalista silmää ja olen rakastanut värejä pienestä tytöstä asti. Kiinnostuin värianalyysistä Pinterestiä selatessani ja innostuin analysoimaan itseäni, ystäviäni ja perheenjäseniäni huivien ja eri väristen kartonkien avulla. Minua inspiroi se valtava vaikutus, joka oikeilla väreillä voidaan saada aikaan. Vuonna 2021 valmistuin unelma-ammatteihini värikonsultiksi ja pukeutumisneuvojaksi. Työssäni olen saanut nähdä, kuinka värianalyysiini osallistuvat puhkeavat kukkaan kukin omalla tavallaan. Se on aina yhtä kaunista ja palkitsevaa!”