Kurssivinkit
22 / 04 / 16

Pilates-kurssilla

Pilates-kurssilla

Helsingin aikuisopiston palvelu- ja hallintovastaava Heini testaa opiston kursseja. Tällä kertaa Heini suuntaa pilates-tunnille.

Olen aloittanut pilateksen pariinkiin otteeseen, mutta innostuksen liekki on sammunut melko nopeasti. Pilates on kuulostanut hyvältä, mutta rehellisesti sanottuna tuntunut vähän tylsältä. Sen hyödyt kuitenkin kiehtovat mieltäni edelleen: monipuolinen kehonhallintamenetelmä lupaa ryhtiä, liikkuvuutta ja kehonhallintaa monen muun hyvän lisäksi. Erityisen kiinnostavaa mielestäni on kuitenkin tämä: pilates vahvistaa keskivartalon syviä lihaksia.

Keskivartalon korsetti kuntoon!

Vahva keskivartalo ja kehonhallinta vaikuttavat oleellisesti tasapainoon. Hyvästä tasapainosta on iloa ja hyötyä monessakin lajissa, mutta tanssia harrastavalle se on suorastaan välttämättömyys. Entinen tanssinopettajani tosin oli sitä mieltä, että tasapaino on korvien välissä. Silkalla tahdonvoimalla ja uskolla voi tosiaankin pysyä pystyssä halutessaan. Tanssijan teräksisen tasapainon saavuttaa kuitenkin paljon helpommin, jos keskivartalon korsetti on kunnossa. Lähden etsimään kadonnutta tasapainoani Pirkko Ahjon kurssilta Pilates alkeisjatko/keskitaso.

Pilateksessa vähemmän on enemmän

Pilatestunnilla ei tehdä mitään väkisin eikä vääntämällä. Pikemminkin Annankadun salilla vallitsee ihana rauha. Tunti alkaa aina lämmittelevillä ja valmistavilla liikkeillä seisaaltaan, minkä jälkeen siirrytään haastavampaan osuuteen matolle. Syvät lihakset aktivoidaan aina ennen liikkeen aloittamista: käyttöön pääsevät muun muassa syvä poikittainen vatsalihas ja lantionpohjan lihakset. Lapatuen aktivointiin kiinnitetään kurssilla paljon huomiota. Ja hyvä niin, sillä ainakin minulle se tuottaa välillä hankaluuksia. Tässä lajissa vähemmän on usein enemmän: liikkeen laajuutta tärkeämpää on se, mistä ja miten liike lähtee. Suurten toistomäärien sijaan pyritään liikkeen puhtauteen ja virtaavuuteen. Pilates vaatiikin paljon ajatusta ja keskittymistä. Liikkeet todella tuntuvat vähemmilläkin määrillä, kun ne tekee oikein. Se ei tosin ole aina helppoa: alkuun saattaa tuntua hankalalta huomioida monta asiaa samanaikaisesti.

Hengittäminen on tärkeä osa pilatesta

Hengittäminen rytmittää tekemistä ja on olennainen osa pilatesmetodia, mutta sen yhdistäminen liikkeeseen voi aluksi olla vaikeaa. Hengittäminen kuitenkin auttaa keskittymään ja samalla rentouttaa pitämällä mielen käsillä olevassa hetkessä. Tunneilla erityisesti keskivartalo saa kyytiä ja monesti seuraavana päivänä lihaksissa tuntuu. Kokeilemme kurssin aikana myös erilaisia apuvälineitä: palloa, kuminauhaa, rengasta ja rullaa. Niiden tarkoituksena on ohjata liikettä ja auttaa tekemään se oikein. Ehkä siitä johtuen ainakin omalla kohdallani liikkeistä tulee usein myös tehokkaampia.

Ammattitaitoinen opettaja on avainasia

Opettajana Pirkko on rautainen ammattilainen. Hän antaa mielellään henkilökohtaisia vinkkejä ja neuvoja oppilaille näiden erityistarpeet huomioiden ja kulkee korjaamassa asentoja. Hän muistuttaa rakenteellisista tekijöistä, jotka on hyvä huomioida liikkeitä tehdessä, kuten notkoselistä ja yliojentuvista raajoista. Pirkon ohjauksessa voi luottaa siihen, että liikkeet tulee tehtyä oikein.

Keskity, hengitä, unohda arjen murheet

Nykyisin olen sitä mieltä, että pilates on kaikkea muuta kuin tylsää. Rakastan hengittämiseen ja liikkeeseen keskittymistä ja tunnin jälkeistä rentoa oloa. Pilates onkin oivallista lääkettä stressiin: kun on puolitoista tuntia keskittynyt liikkeeseen ja hengittämiseen ajattelematta mitään muuta, maailman murheet tuntuvat kaukaisilta, ja olo kotimatkalla on levollinen ja virkistynyt. Kehotietoisuuteni on kasvanut: huomaan miettiväni lapatukea arjessakin ja korjaavani vinksahtaneita asentoja. Parasta on kuitenkin se parantunut tasapaino. On mahtavaa katsoa tanssitunnilla peilin ja huomata, että tasapaino pysyy. Pilateksen rentouttavan ja virkistävän vaikutuksen kautta elämään on tullut yllättäen lisää myös henkistä tasapainoa.


Teksti: Heini, Helsingin aikuisopisto

Kuvat: Junseong Lee ja Louise Vildmark, Unsplash