Haastattelussa Venla Rainio

Haastattelussa Helsingin aikuisopiston palvelu- ja hallintovastaava Venla Rainio. Venla harrastaa reggaetónia ja kertoo meille harrastuksestaan tarkemmin.

Kuka olet ja mistä tulet?

Olen Venla Rainio, 32 vuotta, kotoisin Helsingistä. Tällä hetkellä olen töissä Helsingin aikuisopiston toimistolla palvelu- ja hallintovastaavana. Olen valmistunut Helsingin yliopistolta 2013 filosofian maisteriksi pääaineenani teoreettinen filosofia.

Mitä harrastat?

Harrastan monenlaista eri liikuntaa vaihdellen aina kiinnostuksen, työtilanteen ja vapaa-ajan mukaan. Tällä hetkellä tanssin reggaetónia, salsaa ja argentiinalaista tangoa sekä treenaan Circus Helsingillä ilma-akrobatiaa. Tanssimisen lisäksi luen, pyöräilen, lenkkeilen, katson leffoja, käyn museoissa, opiskelen kieliä ja fiilistelen eri teelajeja.

Mikä sai sinut kiinnostumaan reggaetónista?

Kuulin reggaetónista ensimmäisen kerran ollessani Kuubassa 2005, mutta aloitin lajin vasta paljon myöhemmin. Ennen reggaetónin aloittamista tanssin mm. dancehall reggaeta, afrikkalaista tanssia, jazzia ja salsaa eli olin jo valmiiksi kiinnostunut afrovaikutteisista latinalaistansseista. Opiskellessani yliopistolla tanssin reggaetónia satunnaisesti ja Helsingin aikuisopistolla aloitin tunnit syksyllä 2014. Alkuvuodesta 2016 perustimme aktiivisten ja motivoituneiden kurssilaisten kanssa Pakarakat -tanssiryhmän, jonka kanssa olemme esiintyneet erilaisissa tapahtumissa, kuten Arabian katujuhlilla ja Show Of The Yearissa.

Mikä reggaetónissa on parasta?

Valitsin lajin sen letkeän liikekielen ja leikittelevän asenteen vuoksi. Olen aina tanssinut mieluiten lajeja, joissa hyvä maadoittuminen, keskivartalon käyttö ja rentous ovat olennaisia. Pidän reggaetón-musiikistakin (en tosin täysin varauksetta), vaikkakaan en sitä kotona yleensä paljoa kuuntele. Halusin toki myös parantaa kehon eri osien liikkuvuutta ja koordinaatiota, mutta tehdä sitä hauskaa pitäen ja ilman suuria paineita. Parasta on, kun alkaa muistaa ulkoa koreografioita ja voi keskittyä fiilistelemään itse tanssimista.

Mikä lajissa on haastavinta?

Laji vaatii tietysti reggaetón-musiikin sietokykyä. Itselle vaikeinta lajissa on käsitellä reggaetón-skenen ja lyriikoiden machoilua ja seksismiä sekä pahimmillaan jopa homofobiaa (reggaetónissa se ei kyllä onneksi ole ihan niin yleistä kuin jamaikalaisessa dancehallissa). Ei ole ongelmatonta nauttia jostakin tanssista sen lyriikoiden ja videokuvaston ollessa pääsääntöisesti umpisovinistisia, mutta tästä huolimatta olen onnistunut kehittämään tanssiin yllättävän hyvän suhteen. Joskus on vain pakko purra hammasta, kuunnella biisejä valikoiden ja keskittyä rytmiin tekstin sijaan. Ennen kaikkea laji vaatii huumoria ja taitoa olla ottamatta itseään liian vakavasti. Ironian taju voi olla myös plussaa.

Kenelle suosittelisit reggaetónia?

Kuten mikä tahansa tanssi, laajentaa reggaetonkin tietoisuutta ja tuntemusta omasta kehosta. Siinä on myös vahvana elementtinä ajatus oman kehon hyväksymisestä ja kehollisuudesta nauttimisesta. Suosittelisin sitä iästä ja sukupuolesta riippumatta kaikille, joita laji kiinnostaa ja jotka haluavat oppia sheikkaamaan kunnolla. Kansainväliseen reggaetón-skeneen toivoisin enemmän moninaisuutta ja olisikin esimerkiksi kiva nähdä enemmän naisia toimijoina eikä aina vain samassa roolissa musavideoiden mallivartaloisina taustabeibeinä. Suomessa puolestaan olisi hienoa, jos miehetkin innostuisivat tanssimaan reggaetónia enemmän.

Teksti: Kristiina, Helsingin aikuisopisto