Uutiset
14 / 05 / 21

Remontoitu opistotalo on vuonna 1923 valmistunut vanha tyttönorssi

Opistotalo on peruskorjattu Helsingin aikuisopiston käyttöön

Helsingin aikuisopisto sijaitsee Etu-Töölön Runeberginkatu 22–24:ssa rakennuksessa, joka valmistui alunperin tyttölyseoksi vuonna 1923. Rakennus on täysin remontoitu opiston toimintaa varten.

Arkkitehti Onni Tarjanteen suunnittelema ja vuonna 1923 valmistunut rakennus Runeberginkadulla on tyylisuunnaltaan klassistista punatiiliarkkitehtuuria. Rakennus toimi ensimmäisenä suomenkielisenä tyttölyseona eli ”tyttönorssina” tai ”tipulana”. Rakennuksen jäätyä pieneksi tyttölyseo muutti Haagaan 1960-luvun lopussa ja tilat hankki omistukseensa Helsingin kauppakorkeakoulu. Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun rakennuksessa sijainneet toiminnot muuttivat vuonna 2019 Otaniemeen.

Mustavalkoisessa kuvassa jykevä vanha tyttönorssi. Helsingin kaupunginmuseo, valokuvaaja Grünberg C.
Helsingin kaupunginmuseo, valokuvaaja Grünberg C.

Kulttuurihistoriallisesti arvokas rakennus on peruskorjattu

Opistotalossa on miellyttävät ja turvalliset puitteet oppimisen ja hyvinvoinnin tueksi. Opiskelua varten talossa on 23 luento- ja ryhmätyötilaa, jotka on varustettu ajanmukaisin AV-laittein. Lisäksi talossa on erikoistiloja, kuten kädentaitojen luokka, kaksi taideluokkaa, kolme liikunta- ja monitoimitilaa, luonnontieteiden luokka, ATK-luokat, kielistudio sekä mediatyöpaja. Ensimmäisessä kerroksessa sijaitseva auditorio on jaettavissa kahteen eri tilaan. Viihtyisyyttä lisää opiskelijoille tarkoitettu olohuone, jonka yhteydessä on erillisiä työpöytiä. Talossa on myös pukuhuoneet ja suihkut.

Juhlasali sijaitsee rakennuksen kolmannessa kerroksessa. Taiteilija Hilkka Toivolan vuonna 1947 maalaamassa triptyykissä esittäytyy ihmisen elinkaari nuoruudesta keski-ikään ja vanhuuteen. Samassa juhlasalissa vietettiin toukokuussa 1969 satavuotiaan tyttönormaalilyseon viimeisiä lakkiaisia. Vanhat tyttönorssit kävivät vierailulla vanhassa opinahjossaan vuonna 2021.

Kuvassa on tyttönormaalilyseon entisiä oppilaita. He istuvat ja seisovat vihertävän kuviollisen seinän edessä. Kuvassa on 28 entistä tyttönormaalilyseon oppilasta.
Vanhat tyttönorssit ryhmäkuvassa juhlasalissa vuonna 2021

Rakennus on peruskorjattu sisätiloiltaan koulutoimintaan soveltuvaksi

Runeberginkadun kiinteistö on bruttopinta-alaltaan noin 8 100 kerrosneliömetriä. Innovarch toimitti hankkeeseen pää- ja arkkitehti- sekä sisustussuunnittelun. Vahanen PRO oli mukana hankkeessa järjestämällä käyttäjiä osallistavia uudenaikaisen palvelumuotoilun suunnittelutyöpajoja. 

”Suunnittelun haasteena on ollut muun muassa sijoittaa riittävä määrä opetustiloja eri käyttötarkoituksia varten”, kertoo pääsuunnittelija Tuula Tuononen. ”Toiminta perustuu pitkälti perinteiseen luokkaopetukseen ja ryhmätyöskentelyyn, ja niinpä alkuperäistä tilajakoa on pystytty palauttamaan. Suuri osa tiloista on ollut toimistokäytössä mutta palautetaan nyt opetustarkoitukseen.”

Ryhmätila mahdollistaa erilaisia opetusmuotoja

”Toinen haaste oli keskeinen sijainti, minkä vuoksi esimerkiksi purkutyöt tuli suunnitella huolellisesti”, sanoo rakennusarkkitehti Antti Kukkonen. ”Rakennuksen ympäristöön ei tehty paljonkaan teknisiä muutoksia, mutta rakennuksen tekniset järjestelyt uusittiin pääsääntöisesti rakennuksen sisäpuolella.”

Arkkitehti Piritta Hannula Innovarchista korostaa mittavia välipohjan ja talotekniikan uudistustöitä muun muassa sisäilman laadun varmistamiseksi. ”Rakennusteknisesti lähes kaikki seinät ovat kantavia ja rakenne on stabiili. Rakennuksen kulmassa sijaitseva avoportaikko on nykymääräysten valossa haasteellinen sekä paloteknisesti että akustisesti. Aulaan saadaan kuitenkin palautettua alkuperäistä avoimuutta esimerkiksi lasiseinien avulla. Muita peruskorjauksen yhteydessä uusittavia teknisiä ratkaisuja ovat ilmanvaihto, sähköt ja valaistus sekä toimistotiloihin lisättävä jäähdytys.”

Viisikerroksisen rakennuksen Helsingin aikuisopiston kansalaisopiston ja perusopetuksen tiloille haetaan mahdollisimman hyvää käyttöastetta eli käyttäjiä eri vuorokaudenaikoihin. Rakennuksessa toimii myös Helbus.

Opiston liikuntatila on valoisa ja avara. Tila on tyhjä lukuunottamatta välinehyllyjä.
Liikuntatila on valoisa ja avara

”Helsingin aikuisopiston vuokrasopimus takaa opetustoiminnan jatkuvuuden Töölön perinteisessä koulukiinteistössä”, toteaa rehtori Kari Karvonen. ”Muuton myötä haluamme luoda opistosta uuden helsinkiläisen 2020-luvun oppimisen ja hyvinvoinnin keskuksen. Kutsumme vanhat ja uudet opiskelijamme viihtymään kanssamme entistä paremmissa ja monikäyttöisemmissä tiloissa.”

Kiinteistön omistaa erikoissijoitusrahasto eQ Hoivakiinteistöt, joka tähtää kansallisomaisuuden pitkäaikaiseen omistukseen ja pitkiin vuokrasopimuksiin yleishyödyllisten tahojen kanssa. Vuokrasopimus allekirjoitettiin vuonna 2018.


Lisätietoja

Rehtori Anne Leinonen, anne.leinonen@helao.fi tai Toimihenkilöjärjestöjen Opintoliiton toiminnanjohtaja Kari Karvonen, kari.karvonen@helao.fi.