Tyttönormaalilyseon entiset oppilaat vierailivat Helsingin aikuisopiston remontoidussa rakennuksessa

Runeberginkatu 22-24:n punaisessa tiililinnassa sijaitsi opinahjo, jonka juureva historia juontuu tsaari Aleksanteri II:n aikakaudelta. Helsingin suomalainen tyttökoulu perustettiin vuonna 1869 tarjoamaan korkeampaa naissivistystä suomenkielellä, kuten koulun perustajat kirjelmöivät tsaarille. Godenhjelmin ja hänen rouvansa naiskoulu, kuten sitä tituleerattiin, toimi aluksi monessa puutalossa, kunnes se muutti omaan rakennukseensa Bulevardin ja Yrjönkadun kulmaan vuosiksi 1884-1923. 1900-luvun alussa tyttöjen ja poikien välinen tasa-arvo korostui Kouluhallituksen  mietinnöissä, ja tyttökoulu muutettiin tyttölyseoksi, joka mahdollisti tyttöjenkin jatko-opinnot yliopistossa.

Koulurakennuksen monet vaiheet vuosien varrella

Maine Wartiovaara muisteli luokkansa riemujuhlassa vuonna 1971, kuinka tyttökoululaiset pääsivät 1924 uuteen kouluunsa Runeberginkadulle. ”Me kaivopuistolaiset kävelimme sinne tai ajoimme keltaisella raitiotievaunulla Museokadun pysäkille. Koulurakennuksemme seistä törrötti yksinään laajojen peruna- ja takiaispeltojen keskellä. Autiosta ja asumattomasta Töölöstä näkymä oli suoraan merelle.” Koulurakennuksen, jota isännöi nyt Helsingin aikuisopisto, komeaan, pilasterein koristeltuun juhlasaliin oli syyskuun 15. päivänä kokoontunut runsaslukuinen joukko naisia, jotka olivat tyttönormaalilyseon oppilaita 1940- ja 60-luvuilla.

Taiteilija Hilkka Toivolan triptyykissä (kuvassa) esittäytyy edelleen ihmisen elinkaari nuoruudesta keski-ikään ja  vanhuuteen. Seinään kirjoitettu mietelause, jossa julistettiin, että Herran pelko on viisauden alku, on poispyyhitty kauan sitten. Samassa juhlasalissa vietettiin toukokuussa 1969 satavuotiaan tyttönormaalilyseon viimeisiä lakkiaisia. ”Kiitos vanha koulutalo, vaikka oletkin ahdas ja epämukava, vaikka seinäsi ovat arpiset ja käytäväsi rapistuneet, kiitämme sinua siitä turvallisuuden tunteesta, jonka vuosien aikana olet meille antanut”, rehtori Inkeri Simola puhui. Talo oli käynyt ahtaaksi yli 900 oppilaalle ja koulu muutti Etelä-Haagan kautta Latokaskeen, missä se toimii yhä Helsingin yliopiston Viikin normaalikouluna. Koulurakennus siirtyi kauppatieteilijöiden haltuun. Helsingin kauppakorkeakoulu nimesi talon Chydeniaksi ja siellä toteutettiin mittavia, ajan hengen mukaisia armottomia muutostöitä.

Ritva Saksi, joka pääsi  ylioppilaaksi Tyttönorssista keväällä 1958, muistelee: ”Koulun 110-vuotisjuhlien yhteydessä vuonna 1979 pääsin käymään talossa seuraavan kerran. Järkytys oli suuri, kun upea koulurakennus oli sisätiloiltaan tuhottu. Katot oli laskettu ja isot luokat kopitettu pieniksi työtiloiksi pahvia muistuttavin seinin”, hän kuvaili. Chydenian aikakausi päättyi ja Onni Tarjanteen piirtämä talo palasi takaisin alkuperäiseen käyttötarkoitukseensa Helsingin aikuisopiston tyyssijaksi vuonna 2020, kun rakennuksen suurremontti valmistui. Talo on nyt kauttaaltaan saneerattu vanhaa arkkitehtuuria kunnioittaen moderniksi kansalaisopistoksi, jossa käy päivittäin satoja kurssilaisia.

Päivänavauksia ja luokkakuvia

Palataanpa tyttönormaalilyseolaisten pariin juhlasaliin. Yrjö Koskisen painavat sanat, jotka hän lausui koulun  perustamisjuhlassa 1869, ovat kantaneet kauas tulevaisuuteen. ”Yhteisistä kokemuksista nousee ystävyys ja sivistyttäväinen elämänilo”, Koskinen lausui 152 vuotta sitten. Hänen äänensä voi kuvitella kaikuvan juhlasalissa, jonne koulun entiset oppilaat ovat kokoontuneet vuosikokoukseensa. Heille juhlasali herättää nostalgisia muistoja. Joka aamuisissa päivänavauksissa he veisasivat seisten hengellisiä lauluja ja virsiä yhdeksän vuoden ajan. Muinoin juhlasalin kateederin molemmin puolin oli heikkojen penkit, joilla istujia kyllä katsottiin oudosti.

”Oppikouluun pyrittiin, ja vain parhaat valittiin”, Laura Kolbe, koulun oppilas numero 7395 kirjoittaa ja kuvailee kuinka rehtori Inkeri Simola luki ulkona jämäkän oven edessä arvokkaasti sisään päässeiden nimet. ”Nimeni Simolan huulilla takasi pääsyn koulutaivaaseen”,  Kolbe kertoo Helsingin Ensimmäisen Tyttöoppilaitoksen Entiset Oppilaat ry:n eli Hesteon julkaisemassa Tytöt portaissa -teoksessa. Yhdistys täyttää joulukuussa 74 vuotta.

Entiset oppilaat ryhmittäytyvät kuvattavaksi aivan samalle paikalle, jossa  aikoinaan heidän luokkakuvansa otettiin. Naiset asettautuvat hämmästyttävällä
tehokkuudella salamannopeasti täydelliseen muodostelmaan. ”Jokainen meistä tiesi hyvin mitä tehdään ja miten asettaudutaan. Ja sitten katse kohti kameraa ja hymyä”, Anneli Nordlund sanoo.

Hän kuvailee koulun uusittuja sisätiloja kauniiksi, puhtaiksi ja tyylikkäiksi.

Koulurakennuksen komea portaikko, joka päätyy ylimmän kerroksen holvikaaren alle, tuli tytöille tutuksi, kun he ravasivat portaikkoa ylös ja alas välitunneilla. ”Pääportaikon pylväät ja kaariholvit ovat kuin antiikin ajoilta. Vanhemmat luokat kohosivat iän kasvaessa yhä ylempiin kerroksiin. Kapuaminen oli todella hyödyllistä arkiliikuntaa jumppa- ja  ulkopelituntien lisäksi. Pysyimme virkeinä ja hyväkuntoisina”, Nordlund painottaa. Nordlundin mukaan portaista jännittävin ja erikoisin oli ulkoseinän kiviset kierreportaat, jotka johtivat pukuhuoneista alempaan ja ylempään voimistelusaliin.

”Talvisin ne olivat hyytävän kylmät, ja kipitimme niitä ylös todella nopeasti. Hikisen voimistelutunnin päätyttyä portaikon koleus tasoitti kummasti kuumentunutta ihoa”, Nordlund muistelee.

”Portaikko, jossa Aaro Hellaakoski yritti vauhdittaa meidän menoa läpsäyttämällä kirjalla hellästi, ei ollut niin jykevä kuin muistin”, huomauttaa Marja Tiitinen.

”Juhlasalin vuosikokouksen jälkeen tapasin käytävällä Afrikasta kotoisin olevan, juhlapukuun pukeutuneen nuoren naisen, joka kertoi pelkäävänsä kohta alkavia ruotsin kokeita. Koulu jatkaa taas tehtäväänsä”, Marja Tiitinen iloitsee. Helsingin aikuisopistossa järjestetään kansalaisopistotoiminnan lisäksi myös perusopetusta aikuisille maahanmuuttajille.

Vuonna 1957 ylioppilaaksi valmistunut Lena Krochin kiittää suurenmoisesta vierailusta entiseen koulurakennukseensa. ”Oli hienoa huomata, että pihan kiviaitaa oli aukotettu helppokulkuisemmaksi. Koulun sisällä oli oma maailmansa, jossa vietin yhdeksän kouluvuotta tiukan autoritäärisen opettajakunnan valvonnassa. Nyt talo on tulvillaan uutta tekniikkaa, mutta perusilme on huolella taltioitu. Hienoa, että upea rakennus on säilytetty nyt ajan henkeen sopivasti kaikille avoimena opinahjona”, Lena Krochin sanoo.

Onnistunut uudistus

”Helsingin aikuisopiston tiloihin tutustuessamme, voimme todeta, että uudistuksella on löydetty paljon vanhaa kadonnutta tunnelmaa väreissä ja varsinkin portaikossa. Voimme hyvin kuvitella nousevamme samoja portaita kuin 60 vuotta sitten. Vaikka tiloja on kunnioittaen muunneltu, paikan tunnistaa entiseksi. Mieliini tulvi muistoja juhlasalin aamuhartauksista, kevät- ja joulujuhlista, koulun oman kuoron konserteista, penkkareiden purpurista ja raittiusseuran juhlista. Ala-aulassa, seinäkellon alla vahtimestari kiirehti aamuisin viimeisiä oppilaita juoksemaan, jotta he ehtisivät luokkaan ennen kellon soittoa”, Ritva Saksi muistelee.

Entiset oppilaat muistavat jumppasalien hajut ja kotitalousluokan tuoksun elävästi. Liikunta on myös tänä päivänä vahvasti läsnä Helsingin aikuisopiston kurssitarjonnassa. Muun muassa Circuit training ja Gyrokinesis edustavat nykyajan liikuntamuotoja.

”Tunnen aina suurta hellyyttä koulua kohtaan, kun kuulen laulun soivan. ’Olen unessa useasti kadullais, koulutie. Tule aamuhun hymyilevään, tule tuoksuun syreenein’. Nämä kevätjuhlissa lauletut ihanat sävelet kaikuvat aina mielessäni”, Marja Tiitinen tunnelmoi.

Töölöläinen-lehti 7.11.2021

Teksti ja kuvat: Sakari Soininen