Kurssivinkit
24 / 04 / 23

Voiko tarkoituksellista elämää opiskella? Kyllä voi. Tervetuloa kurssille!

Logoterapian perusopinnot on tarkoitettu iästä riippumatta kaikille, jotka ovat kiinnostuneita ihmisenä kasvamisesta, elämän olennaisten rakennuspuiden tunnistamisesta, arvostavan kohtaamisen oppimisesta, voimavarojen löytämisestä ja käyttöönotosta.

Oman kasvun tavoittein logoterapian opiskelun voi aloittaa kuka tahansa. Ammatillisin tavoittein aloittavan opiskelijan tausta voi olla laaja-alaisesti sosiaali- ja terveydenhuollossa, opetus- ja kasvatustyössä, diakonia- ja sielunhoitotyössä, yritys- ja esimiestehtävissä, henkilöstöhallinnon ja rekrytoinnin tehtävissä, terapia-alalla tai esimerkiksi valmennuksessa tai työnohjauksessa.

Tavoitteet

Perusopintojen tavoitteena on antaa perustiedot logoterapiasta sekä valmiuksia elämänmuutosten tunnistamiseen ja kohtaamiseen. Lisäksi tavoitteena on antaa uusia näkökulmia ja eväitä ammatilliseen osaamiseen ja jaksamiseen. Saat myös vankan pohjan mahdollisille jatko-opinnoille.

Koulutus antaa jatkokoulutuskelpoisuuden logoterapiaohjaajan LTI®, logoterapeutin LTI® ja logoterapeuttisen työnohjaajan LTI® opintoihin muiden edellytysten täyttyessä. Nämä jatko-opinnot ovat mahdollisia vain Suomen Logoterapiainstituutin perusopinnot suorittaneille.

Toteutus

Logoterapian perusopinnot voit suorittaa työn tai muun opiskelun ohessa, sillä ne toteutetaan monimuotokoulutuksena. Lähiopetus (210 h) järjestetään 10 x 3 päivän läsnäolojaksoissa. Lähiopetuksen lisäksi opintoihin kuuluu etäjaksoilla kirjallisuuden omaksumista, kirjareferaatti, oppimistehtäviä sekä kirjallinen lopputyöessee ja sen esittäminen. Koulutus on luento-opetuksen lisäksi luonteeltaan vuorovaikutuksellista, ja siinä käytetään ryhmässä ja ryhmästä oppimista.

Koulutus toteutetaan yhteistyössä Helsingin aikuisopiston, Aktiivi-Instituutin ja Suomen Logoterapiainstituutti Oy:n kanssa. Logoterapiainstituutti on vuonna 2003 perustettu logoterapian asiantuntija- ja koulutusorganisaatio, joka järjestää kaikille avoimia logoterapiakoulutuksia sekä logoterapian ammatillisia erikoistumisopintoja. LTI® -merkki toimii laadun takeena vahvistaen koulutuksen noudattavan yhteismitallista ja alkuperäistä eurooppalaista koulutusjärjestelmää (FLP-EU).

Paikka ja aika

Perusopintojen lähiopetus järjestetään Helsingin aikuisopistossa, Runeberginkatu 22-24, 00100 Helsinki.

Lähiopetusajat: to klo 15.00–19.15, pe klo 9.00–16.00, la klo 9.00–15.45

Sisältö

  • 7.–9.9.2023 Viktor E. Frankl ja hänen elämäntyönsä. Mitä logoterapia on?
  • 5.–7.10.2023 Ihmiskäsitys ja sen merkitys arjessa, Logoterapian ihmiskäsitys
  • 2.–4.11.2023 Elämäntarkoitus ja arvot
  • 7.–9.12.2023 Logoterapian anti ja merkitys ajassamme
  • 11.–13.1.2024 Logoedukaatio, Elämäntaitoa elämänkaaren muutosvaiheisiin
  • 8.–10.2.2024 Logoterapian filosofinen perusta
  • 7.–9.3.2024 Lapsen ja nuoren kasvun tukeminen
  • 4.–6.4.2024 Logoterapian antia työelämään ja työyhteisöön
  • 2.–5.5.2024 Erilliskysymyksiä, opiskelijoiden toivomia teemoja
  • 6.–8.6.2024 Päättöjakso, lopputyöesseiden esittäminen ja arviointi

Mitä logoterapia on?

Logoterapian on kehittänyt wieniläinen neurologian, psykiatrian ja logoterapian professori, lääketieteen ja filosofian tohtori Viktor E. Frankl (1905–1997). Hän nimitti logoterapiaa myös eksistenssianalyysiksi. Logoterapian keskeiset sisällöt liittyvät ihmiskäsitykseen ja ihmisen kokoisen paikan löytämiseen. Ihminen nähdään vastuullisena ja ainakin osittain vapaana suhtautumaan tilanteeseensa, menneisyyteensä, kaikkeen kokemaansa.

Logoterapian ihmiskäsitykseen sisältyy fyysisen ja psyykkissosiaalisen olemuksen lisäksi henkinen ulottuvuus, jonka avulla henkilökohtaista vapauttaan ja vastuutaan voi elää todeksi. Perimä ja ympäristötekijät eivät ratkaise sitä, millainen tulevaisuus ihmisellä voi olla. Logoterapian juuret ovat filosofiassa ja psykologiassa.

Tarkoituksen, merkityksen ja mielekkyyden kokemukset elämässä ja työssä liittyvät läheisesti ihmisen hyvinvointiin. Logoterapia eli Viktor E. Franklin kehittämä tarkoituskeskeinen ajattelu haastaa pohtimaan omaa nykyisyyttä, menneisyyttä ja tulevaisuutta tarkoituksellisuuden linssin läpi. Tällainen pohdinta johtaa itse kunkin kysymään, kuljenko oikein tätä matkaa. Kysymys on eksistentiaalinen: sellainen, jonka äärelle jokaisen tulisi asettua paitsi elämän taitekohdissa myös epämääräisen (matka)pahoinvoinnin tai tyhjyyden tunteen hiipiessä mieleen ja/tai kehoon. Logoterapian viitekehyksessä eksistentiaalinen pohdinta liittyy sekä omaan olemassaoloon että sen tarkoitukseen.

Käytännössä logoterapia auttaa löytämään näkökulmia ja vastauksia siihen, mitä kohti kulkea elämän eri osa-alueilla ja minkä vuoksi. Se myös tarjoaa käytännössä ja teoriassa koeteltuja keinoja pohtia elämän arvoja ja tarkoitusta, oppia kohtaamaan vastoinkäymisiä sekä löytää toivoa ja myönteisyyttä elämään.

Logoterapiaa voidaan soveltaa kaikilla elämänalueilla kuten työelämässä, perhe-elämässä, kasvatuksessa ja opetuksessa sekä elämäntaidollisissa kysymyksissä. Logoterapian suurin anti on siinä, että se tukee ihmisenä olemista ja siihen liittyvien ongelmien tarkoituskeskeistä ratkaisemista tässä ajassa. Aikamme kysymykset ovat valtaosaltaan henkisen ulottuvuuden ongelmia, jotka ratkaisemattomina ja virheellisesti ratkaistuina voivat aiheuttaa fyysisiä ja psykososiaalisia häiriöitä ja sairauksia.

Logoterapiaa voi kuvata kasvatuksen ja itsekasvatuksen, elämäntaitojen, kohtaamisen ja tukemisen taitojen vahvistamisen ajattelumalliksi. Tässä mielessä sitä on kutsuttu myös logopedagogiikaksi sekä voimavarakeskeiseksi lyhytterapiaksi. Logoterapiaa kutsutaan myös kolmanneksi wieniläiseksi psykoterapiasuunnaksi. Tämä koulutus ei kuitenkaan anna psykoterapeutin kelpoisuutta Suomessa.

Kouluttajat

Kouluttajina toimivat Suomen Logoterapiainstituutin hyväksymät, korkeakoulututkinnon sekä logoterapeutti LTI®-opinnot suorittaneet ammattilaiset, joilla on pedagogiset opinnot tai vankka kokemus oman erikoisalansa kouluttajana. Vastuukouluttajana toimii Mia Salo, KTM, väitöskirjatutkija, Logotherapeut FLP-EUROPE®, Logoterapeutti LIF®, puh. 040 585 1158.

Hae koulutukseen

Lähetä hakemus 10.8.2023 mennessä, jonka jälkeen voit tiedustella mahdollisia peruutuspaikkoja.

Vapaamuotoinen hakemus sisältää lyhyen koosteen elämästä, koulutuksesta ja työkokemuksesta sekä perustelut, mitä varten haet opiskelemaan logoterapiaa. Koulutuspaikat täytetään hyväksyttävien hakemusten saapumisjärjestyksessä.

Lähetä hakemus liitteineen osoitteeseen Suomen Logoterapiainstituutti, Lounatuulet, Läntinen Pitkäkatu 33, 20100 Turku tai mia.m.salo@utu.fi. Laita hakemuksen aiheeksi: Logoterapian perusopinnot, Helsinki 2023-2024.

Kun sinut on hyväksytty koulutukseen, ilmoittaudu koulutukseen Helsingin aikuisopiston ilmoittautumisjärjestelmässä.

Ammatillinen lisäkoulutus

Ammatilliseen lisäkoulutukseen hakeutuvilta edellytetään pääsääntöisesti ammatti- tai tiedekorkeakoulututkintoa sekä vähintään viiden vuoden työkokemusta ihmisten parissa tehtävässä työssä. Yksilöllisesti voidaan hyväksyntä tehdä myös muun laaja-alaisen koulutus- ja työhistorian perusteella. Oman kasvun tavoittein mukaan hyväksytään myös muunlaisen pohjan perusteella.

Perusopintoihin hakeutuvat edustavat monia eri koulutus- ja ammattialoja. Opiskelun voi aloittaa ilman jatkokoulutustavoitteita. Logoterapiaohjaaja LTI® ja logoterapeutti LIF® eivät Suomessa ole itsenäisiä virallisia tutkintoja, vaan ammatillista lisäkoulutusta, joka tuo erikoisosaamista omaan ammattiin.

Hinta

Koko koulutuksen hinta on 2 400 € (sis. alv 24 %). Kurssimaksun voit maksaa kahdessa erässä. Ensimmäinen erä pitää olla maksettuna 29.8. mennessä ja toinen erä 8.2.2024 mennessä ja se suoritetaan Aktiivi-Instituutille (Helsingin aikuisopiston kanssa samaan organisaatioon kuuluva opisto), joka lähettää laskun. Hintaan sisältyy opetus, opettajien jakama opetusmateriaali, oppimisen, oppimistehtävien sekä lopputöiden tutorointi ja tarkistus.

Lisää mahdollisuuksia perusopintojen jälkeen

Opiskele logoterapiaohjaajaksi (60 op)

Edellytyksenä mukaanpääsylle ovat Logoterapiainstituutin hyväksymät perusopinnot. Logoterapiaohjaajan LTI® erikoistumisopinnot sisältävät logoterapian perusopintojen lisäksi syventävät opinnot (2. teoriavuosi) sekä viikon mittaisen keskustelunohjauksen kurssin. Yhteensä opinnot kestävät perusopintojen kanssa n. 2,5 vuotta.

Logoterapiaohjaajasta logoterapeutiksi (100 op)

Logoterapeutin LTI® erikoistumisopinnot (100 op) sisältävät eurooppalaisen mallin mukaisen 4,5 vuoden mittaisen koulutuksen. Se muodostuu edellä kuvatusta logoterapiaohjaajan koulutuksesta sekä kahdesta niitä seuraavasta opintokokonaisuudesta:

  • Soveltavaa logoterapiaa – logoterapiaa käytännön työssä (20 op), joka toteutetaan ryhmätyönohjauksellisilla menetelmillä, kirjallisuuteen tutustumalla sekä oppimistehtävillä. Tavoitteena on oppia soveltamaan logoterapian teoriaa ja menetelmiä omaan työhön ja elämään, asiakastyöhön ja keskusteluapuun.
  • Autobiografia eli logoterapeuttinen omaelämäkerta (20 op), jossa opiskelija pohtii ryhmässä ohjatusti omaa elämäänsä logoterapian viitekehyksessä ja oppii käyttämään tätä menetelmää omassa työssään. Varsinainen oman elämän tarkastelu kirjoitetaan itsenäisesti lähikokoontumisten välillä elämänvaiheittain ohjeiden mukaisissa jaksoissa.

Logoterapian ammattilaisten eurooppalaisen yhteistyöorganisaatiomme FLP-EU:n määrittelemät lisenssit Logoterapeutti LIF® ja Logotherapeut FLP Europa® myönnetään hakemuksesta kolmivuotiskaudeksi kerrallaan vain logoterapeutti LTI® -opinnot suorittaneelle, jolla on lisäksi 200 tuntia logoterapeuttista täydennyskoulutusta ja toimintaa logoterapian saralla ja joka sitoutuu työssään FLP-EU:n eettisten periaatteiden noudattamiseen. Lisenssi toimii laadunvarmentajana logoterapeutille itselleen ammattilaisena sekä erityisesti asiakkaalle.

Lisätietoa

  • Logoterapia: Suomen Logoterapiainstituutti, Mia Salo, mia.m.salo@utu.fi, puh. 040 585 1158
  • www.logoterapia.fi
  • Opiskelu Helsingin aikuisopiston tiloissa: Katja Joutsijoki, katja.joutsijoki@helao.fi, puh. 050 411 0112