Kurssivinkit
04 / 05 / 23

Logoterapeutti Anne Ilmoni: ”Sain logoterapiasta ammatin, jonka avulla pystyn auttamaan muita”

Anne Ilmoni on logoterapeutti LTI®, LIF®, joka inspiroitui opiskelemaan merkityksellistä elämää ja päätyi muiden auttajaksi.

Logoterapia on wieniläisen neurologian ja filosofian tohtori Viktor E. Franklin kehittämää henkistä, tarkoituskeskeistä psykologiaa ja filosofiaa. 

Logoterapian perusopinnot sopivat iästä riippumatta kaikille, jotka ovat kiinnostuneita ihmisenä kasvamisesta, elämän olennaisten rakennuspuiden tunnistamisesta, arvostavan kohtaamisen oppimisesta sekä voimavarojen löytämisestä ja käyttöönotosta.

Anne Ilmoni innostui alunperin logoterapian kehittäjän, neurologi ja psykiatri Viktor E. Franklinin, ajatuksista.

– Franklinin ajatukset olivat aika pitkälle kuin omia ajatuksiani. Se inspiroi opiskelemaan.

Anne valmistui logoterapeutiksi vuonna 2019 opiskeltuaan 4,5 vuoden ajan.

– Minulla oli alusta alkaen tarkoitus hyödyntää logoterapiaa elämässäni ja saada siitä itselleni ammatti. Pääsin jo opiskeluaikana harjoittelemaan kaikkea oppimaani käytännön tasolla.

Logoterapia poikkeaa ihmiskäsityksen ja elämän tarkoituksellisuuden vuoksi muista terapiamuodoista.

– Logoterapian perustana on oletus, että elämällä on aina tarkoitus. Logoterapian ajatusmaailma lohduttaa meitä. Sen metodit opettavat meitä ja antavat voimaa selvitä elämän haasteista.

Suurin oivallus opiskelussa oli, kun Anne koki löytäneensä ne palikat, joilla auttaa muita ihmisiä.

– Olen ollut aina utelias ja etsinyt eri polkuja ihmisten mielenmaisemiin. Haluan saada vastauksia siihen, miten voisin parhaiten auttaa ihmisiä heidän haasteissaan. Logoterapian avulla pystyn ymmärtämään, kuinka voin parhaiten auttaa muita.

Tänä päivänä Annella on oma yritys Logoterapia Nyt ja hän toimii myös viikoittain Väestöliitossa logoterapeuttina.

– Asiakkaita on laidasta laitaan. Logoterapia on yleisesti ottaen ”toivon terapiaa”. En koskaan lähetä asiakasta pois ongelman kanssa vaan pikemminkin toivon saattelemana.

Hae koulutukseen

Koulutus tarjoaa perustiedot logoterapiasta sekä valmiuksia elämänmuutosten tunnistamiseen ja kohtaamiseen. Lisäksi tavoitteena on antaa uusia näkökulmia ja eväitä ammatilliseen osaamiseen ja jaksamiseen. Koulutuksesta saat myös vankan pohjan jatko-opinnoille. Lähetä hakemus 10.8.2023 mennessä.

Logoterapian perusopinnot voit suorittaa työn tai muun opiskelun ohessa, sillä ne toteutetaan monimuotokoulutuksena. Perusopintojen lähiopetus järjestetään Helsingin aikuisopistossa, joka kuuluu samaan organisaatioon Aktiivi-Instituutin kanssa. Opistotalon osoite on Runeberginkatu 22-24, 00100 Helsinki.

Kouluttajina toimivat Suomen Logoterapiainstituutin hyväksymät, korkeakoulututkinnon sekä logoterapeutti LTI®-opinnot suorittaneet ammattilaiset, joilla on pedagogiset opinnot tai vankka kokemus oman erikoisalansa kouluttajana.

Tutustu tarkemmin logoterapian perusopintoihin (25 op)

Kysy lisää koulutuksesta

  • Logoterapia: Suomen Logoterapiainstituutti, Mia Salo, mia.m.salo@utu.fi, puh. 040 585 1158
  • www.logoterapia.fi
  • Aktiivi-Instituutti
  • Opiskelu Helsingin aikuisopiston tiloissa: Katja Joutsijoki, katja.joutsijoki@helao.fi, puh. 050 411 0112