Pilvikurssilla

Helsingin aikuisopiston palvelu- ja hallintovastaava Heini testaa opiston kurssitarjontaa. Heini osallistui tällä kertaa Pilvikurssille.

Pilviin kurkottelemalla ei ehkä löydy onnea, mutta niiden katselu on kiehtovaa puuhaa. Parasta suoritettuna lämpimänä kesäpäivänä makuuasennossa nurmikolla tai vaikka hiekkarannalla. Vähän vastaavaa pääsi kokeilemaan sisätiloissa opiston Pilvikurssilla helmikuussa. 2010-lukua kun eletään, sana pilvikurssi saattaa kyllä ensin tuoda mieleen outoja mielleyhtymiä. Ainakaan minulle ei ensimmäisenä tullut mieleen taivas, vaan tietotekniikka. Tällä kurssilla keskityttiin kuitenkin onneksi ihan oikeisiin pilviin. Kurssin kerrottiin sopivan muun muassa veneilijöille ja lintuharrastajille, maisemamaalareille, pilvien ihastelijoille sekä säästä ja meteorologiasta kiinnostuneille. Itse harrastan pilvien katselua puhtaasti esteettisistä syistä ja myös siksi, että taivaalla lipuvat pilvet vaikuttavat mieleen vähän samalla tavalla kuin meditaatio tai mindfulness. Olen myös tuntenut lievää epätoivoa maalauskurssilla taiteiltuani mielestäni vähän omituisen näköisiä ja värisiä pilviä, mutta myöhemmät tutkimukseni ovat osoittaneet, että sellaisiakin on. Itse asiassa niistä pilvistä tuli ihan hyviä cumuluksia.

Mitä pilvikurssilla tehdään?

Katselimme pilvikuvia valkokankaalta Ilmatieteen laitoksen ylimeteorologin Sari Hartosen opastuksella. Ensimmäisellä kerralla tutustuimme ylä- ja keskipilviin ja toisella alapilviin niiden esiintymiskorkeuden mukaan. Samalla puhuttiin säästä ja sen ilmiöistä: mitä pilvet kertovat ja miten niiden perusteella voi ennustaa tulevien tuntien säätilaa. Pääpaino oli melko nopeatahtisessa kuvien katselussa ja mielestäni kurssin anti sopikin parhaiten ehkä kaltaiselleni pilvien ihastelijalle. Sivussa tuli toki paljon tietoa, josta päällimmäisenä mieleeni jäi kutkuttavia yksityiskohtia. Tiesitkö esimerkiksi, että pilvet jaetaan sukuihin? Tai että lentokoneen tiivistymisjuovat luokitellaan cirruspilviksi? Tai että sumu on vain pilviä maan pinnalla? Ilmankos pidän pilvien lisäksi myös sumusta.

Lentäviä lautasia ja ufo-pilviä

Kiinnostavaa oli kuulla, että pilvien voidaan päätellä kuuluvan tiettyyn sukuun niinkin viehättävän vanhanaikaisella metodilla, kuin sormella mittaamalla. Kätevä pilvienmittausväline kulkee siis aina mukana. Tulos ei tosin ole eksaktia tiedettä, ihan jo senkin takia, että sormet ovat eripaksuisia, joten menetelmään voi Hartosen mielestä suhtautua pienellä varauksella. Pilvien luokittelu voi joskus muutenkin olla vaikeaa, sillä yksi tyyppi saattaa juuri olla muuttumassa toiseksi. Yleensä taivaalla liiteleekin useita eri pilvityyppejä. Yksi kiehtovimmista on altocumulus, joka voi joskus muistuttaa lentävää lautasta. Kurssin käytyäni tiedän, että Ruotsissa tammikuussa hämmästyttänyt ufo-pilvi kuului juuri tähän sukuun.

Löysin oman suosikkipilveni

Oma suosikkini on ehkä cumulus humilis, kauniin ilman kumpupilvi. Kevyenä ja huolettomana taivaalla leijaileva pumpulipallero, joka ei uhkaa aurinkoisen kesäpäiväni viettoa millään tavalla, vaan ainoastaan koristaa sitä leppoisalla olemuksellaan. Olkoonkin, että humilis tarkoittaa ”vähäpätöistä, merkityksetöntä”. Minulle sillä on kuitenkin suuri merkitys, kesäpäivieni esteettisenä ilona ja muistutuksena siitä, kuinka ainutkertainen on Suomen kesä ja sen muutamat hellepäivät. Cumulus humiliksen viesti on ”carpe diem, sillä olet täällä vain hetken, aivan kuten minäkin”. Pilvissä kiehtookin juuri niiden alati muuttuva muoto ja kauneus, niiden tavoittamattomuus. Kun katsot toisaalle, pilvi onkin jo muuttunut villakoirasta lohikäärmeeksi. Et voi tarttua, etkä koskettaa, mutta voit ihailla ja antaa mielikuvituksesi lentää. Hartosen sanoin, ”pilvet ovat koko ajan muuttuvia otuksia” ja juuri siksi, ah, niin kiehtovia.

Teksti: Heini, Helsingin aikuisopisto

Kuva: Evie Fjord, Unsplash