Uutiset
27 / 03 / 22

Ilmaistunneilta tukea Ukrainalle 27.3.2022

Ilmaistunneilta tukea Ukrainalle 27.3.2022

Tupa on täynnä ja hiki virtaa huolimatta siitä, että on sunnuntaiaamu. Muusikot lyövät tahtia ja tarjoilevat hyvää fiilistä Annina Tuhkusen energiselle afrotanssitunnille.

Olemme Helsingin aikuisopistolla järjestettävässä harrastustapahtumassa, jossa kerätään lahjoituksia Unicefille Ukrainan lasten ja lapsiperheiden hyväksi.

Opiston opettajat ovat olleet ideoimassa tapahtumaa, jossa he tarjoavat oman osaamisensa ilmaiseksi tukivarojen keräämistä varten.

– On aivan mahtavaa, että pystyy kantamaan kortensa kekoon ihan konkreettisesti omalla työllään, kuvailee yksi opettajista tunnelmiaan.

Työpajoissa tanssitaan aikuisbalettia, rentoudutaan äänimaljaharjoituksessa ja työstetään tekstiiligraffitia

Moni on löytänyt Etu-Töölössä sijaitsevaan opistoon ensimmäistä kertaa ja yllättynyt monipuolisesta kurssitarjonnasta. Päivän kuluessa opistotalolle saapuneet nauttivat leppoisassa tunnelmassa tanssin, liikunnan, hyvinvoinnin, kuvataiteen, musiikin ja teatterin työpajoista.

Kirsi Pynnösen äänimaljarentoutuksessa lepuutetaan kehoa ja mieltä rauhoittavan äänimaiseman soinnissa. Annika Sarvelan lempeä jooga tarjoaa pysähtymishetken oman kehon kuunteluun ja rauhoittumiseen.

Joogasta osa siirtyy suoraan Susanna Nurmisen ohjaamalle aikuisbalettitunnille. Joukkoon mahtuu kaikentasoisia tanssjoita ensikertalaisista jo pitkään balettia harrastaneisiin. Kaikki tanssivat hymyssä suin.

– Sain juuri kehollisen muistuman lapsuuden balettitunneilta, kommentoi yksi osallistujista.

Maalauspajassa taiteillaan Juha Okon johdolla auringonkukka-asetelmia siniselle taustakankaalle. Marjo Hanhisalon Craftivismi-työpajassa puuhataan yhteistä, rauhanmerkin muotoista tekstiiligraffitia, jota voi ihastella opistotalon ala-aulassa.

Aikuinen-lapsi-improssa riittää säpinää Johanna Torasvirran ohjauksessa. Lapsia ilahduttaa erityisesti bussimatka, jonka aikana pysähdytään makaronimaassa, kuoppakylässä ja yksisarvisten luona. On virkistävää nähdä myös aikuisten heittäytyvän impron ja yhteisen leikin pyörteisiin.

Juhlasalissa lapset harjoittelevat nuottien lukemista Helena Markulan kehittämän pianopelin avulla. Kosketinratapelissä opiskellaan nuottien paikkoja pianon koskettimilla.

Keräyksestä hyvä mieli ja mukava lahjoitussumma Unicefille

Osallistujat lahjoittavat vapaavalintaisia ”kurssimaksujaan” Unicefille lippaisiin, MobilePaylla tai tekstiviestillä.

Lahjoittaa voi vielä tapahtuman jälkeenkin MobilePaylla numeroon 33742 tai tekstiviestillä UKRAINA numeroon 16110 (viestin hinta 20 euroa).

Opettajille tapahtuma on tukivarojen keräämisen lisäksi myös yhteenkuuluvuutta edistävä hanke.

– Minulle oli henkilökohtaisesti merkityksellistä, että myös työkaverit olivat heti valmiita auttamaan Ukrainan hädänalaisia, kiteyttää yksi opettajista. Se lujitti tunnetta siitä, että olen oikeassa porukassa.

Helsingin aikuisopisto järjestää vuosittain yli 1000 kansalaisopistokurssia

Opisto on maan suurimpiin kuuluva yksityinen kansalaisopisto, joka järjestää kursseja eri aihealueilta: liikunta, tanssi, kielet, taiteet, kädentaidot, musiikki, digitaidot jne.

Opistotalo sijaitsee Töölössä osoitteessa Runeberginkatu 22 – 24.

Ilmoittaudu mukaan vaikka heti!


Kuva: Michelle Francisca Lee, Unsplash