Uutiset
16 / 12 / 20

Arviointi aikuisten S2-opetuksen tukena

Arviointi aikuisten S2-opetuksen tukena

Henkilöstökoulutus suomen kielen opettajille ja kouluttajille, 3 op

Kohderyhmä

Koulutus on tarkoitettu vapaan sivistystyön suomen kielen opettajille ja kouluttajille.

Tavoitteet ja sisällöt

Koulutuksen tavoitteena on vahvistaa suomen kielen opettajien jatkuvan arvioinnin taitoja, jotka nähdään koulutuksessa erityisesti opiskelijoita ohjaavana ja oppimista tukevana toimintana. Kevään aikana syvennytään opetus- ja arviointimateriaalien laadintaan ja perehdytään niin ymmärtämisen (kuunteleminen ja lukeminen) kuin tuottamisenkin (puhuminen ja kirjoittaminen) taitoihin. Lisäksi käsitellään mm. selkokielen merkitystä opetuksessa sekä luku- ja kirjoitustaidon kehittymistä.

Opinnot

Koulutukseen kuuluu viisi lähiopetuspäivää (4 oppituntia/päivä) sekä työskentelyä verkossa Moodle-oppimisalustalla. Jokaiseen koulutuspäivään liittyy tehtävä ja verkkokeskustelua aiheesta. Lisäksi koulutuksen aikana laaditaan oman kurssin tai koulutuksen oppimistavoitteiden saavuttamisen suunnitelma, joka palautetaan 15.11.2021 mennessä oppimisalustalle.

Aikataulu

Koulutus käynnistyy lähipäivällä perjantaina 19.3.2021, ja myös muut lähipäivät ovat perjantaisin 16.4. ja 14.5., 3.9. sekä 8.10. aina klo 16.15–19.30. Koulutuspaikkana on Helsingin aikuisopisto, Runeberginkatu 22–24, 00100 Helsinki. Koulutukseen on myös mahdollista osallistua etäyhteyksin. Kaikki annetut tehtävät on suoritettava 15.11.2020 mennessä todistuksen saamiseksi.

Kouluttajat

Kouluttajina toimivat FT Marja Seilonen, FT Irene Wichmann, FM Mari Ek, FM Raisa Rintamäki, FM Jussi Visti ja FM Nuppu Tuononen.

Koulutukseen hakeminen

Hakuaika jatkuu 12.2.2021 saakka. Koulutukseen valituille lähetetään kutsu viimeistään 16.2.2020.

Maksut ja peruutusehdot

Koulutus on Opetushallituksen kustantamaa vapaan sivistystyön henkilöstökoulutusta ja osallistujille maksutonta. Mahdolliset matka-, majoitus-, ruokailu- ja sijaiskulut osallistuja hoitaa itse. Osallistumisen peruuttamisesta viimeisen ilmoittautumispäivän jälkeen peritään 50 euroa. Kurssin keskeyttämisestä ilman pätevää syytä peritään 100 euroa.

Lisätietoja

Projektipäällikkö Nuppu Tuononen, 050 421 0894, nuppu.tuononen@helao.fi