Blogi
01 / 10 / 24

Maija Juurinen, 91: ”Eläkkeellä ollessa on lupa ottaa rusinat pullasta!”


Maija Juurinen, yksi Helsingin aikuisopiston aktiivisista senioriharrastajista, on eläkkeellä oleva hammaslääkäri. Päijänteen Taivassalon saaresta Jämsästä kotoisin oleva Maija teki työuransa Joensuussa ja viettää nyt eläkepäiviään Helsingissä.

Maija, olet rekisterimme mukaan käynyt 28:lla Helsingin aikuisopiston kurssilla vuodesta 2020 lähtien. Mitkä asiat motivoivat sinua harrastamaan ja oppimaan?
Olen kotoisin vaatimattomista olosuhteista, ja ainoa tapa pärjätä elämässä oli olla kiinnostunut opiskelemisesta ja oppimisesta. Tämä asenne on säilynyt minulla läpi elämän. Myös äitini ajattelumalli ”Työnteko on hauskaa!” on kannustanut minua olemaan aktiivinen ja utelias uusia asioita kohtaan. Koin, ettei työni hammaslääkärinä ollut samalla tavalla yleissivistävää ja yleisesti kiinnostavaa kuin esimerkiksi opettajan ammatti. Eihän ketään kiinnosta puhua hampaista! Minun oli siis hankittava yleissivistykseni muilla tavoin.

Mikä saa sinut ilmoittautumaan juuri Helsingin aikuisopiston kursseille aina uudelleen?
Helsingin aikuisopiston sijainti Etu-Töölössä on minulle sopiva, sillä asun Meilahdessa. Opistolla on hyvä ja selkeä kurssiesite, jota selaamalla innostun uusista asioista. Minulla on vakituisia kursseja, joihin osallistun vuodesta toiseen, kuten erilaiset senioreiden liikuntatunnit. Opistolla on hyvät ja innostuneet opettajat, joiden tunneilla on kiva käydä.

Mitä haluat sanoa muille ikäihmisille, jotta hekin pysyisivät aktiivisina ja liikkeellä mahdollisimman pitkään?
Haluaisin sanoa kaikille senioreille, että nyt elämässä on aikaa, ja tarjolla on vaikka minkälaisia mahdollisuuksia. Kannattaa irrotella ja toteuttaa hullujakin ideoita. Olen itsekin osallistunut muun muassa sellaisille kursseille kuin ”Kasvojen kiinteyttävä Gua Sha”, ”Olet ihana!” ja ”Tahdon laulaa”. Eläkkeellä ollessa on lupa ottaa rusinat pullasta!

Tutustu Helsingin aikuisopiston kursseihin ja ilmoittaudu!