Etusivu Helsingin aikuisopiston peruskoulun suorittanut Miran Shukur haluaa menestystä ammattilaisnyrkkeilijänä Blogikirjoitus 17 / 12 / 25 Helsingin aikuisopiston peruskoulun suorittanut Miran Shukur haluaa menestystä ammattilaisnyrkkeilijänä Kun Helsingin aikuisopiston turvallisuuspäällikkö Joni Sahlsten saapui aamuisin opistolle, hän kiinnitti huomiota mieheen, joka oli aina ensimmäisenä paikalla ennen koulupäivän alkamista. Kyseessä oli Miran Shukur, aikuisten maahanmuuttaneiden peruskoulun opiskelija, jonka tavoitteena oli suorittaa opinnot hyvin arvosanoin, ja jonka urheilulliset tavoitteet olivat ammattinyrkkeilyssä. – Kiinnitin aluksi huomiota Miraniin, koska tämä vaikutti suhtautuvan tunnollisesti opiskeluunsa. Miran oli täsmällinen ja vietti aikaa opistolla kotiläksyjen äärellä, Joni kertoo. Peruskoulun matematiikanopettaja Kimmo Satola muistaa myös Miranin hyvin oppimiskykyisenä ja suomen kieltä rohkeasti puhuvana. Joni ja Miran alkoivat jutella säännöllisemmin opiskelun merkityksestä ja yhteiskunnallisista asioista. – Miranista huokui motivaatio kotoutua osaksi yhteiskuntaa. Hän halusi myös löytää tasapainon opiskelun ja urheilullisten päämääriensä välillä. Kävi ilmi, että Miran oli harrastanut nyrkkeilyä jo vuosien ajan ja tavoitteli uraa ammattilaisena, Joni kertoo. Kahden vuoden kovan harjoittelun jälkeen haave ammattilaisuudesta on nyt toteutunut. Nyrkkeilykehään Miran on noussut syntymäkaupunkiinsa viittaavalla Miran Dukani -nimellä. Valmentaja Pekka Mäki arvioi suojattiaan erittäin tunnolliseksi treenaajaksi kotisalillaan Ringside Gymillä Pitäjänmäessä. Joni muisteli taannoin opistolla kesätöissä ollutta nuorta nyrkkeilylupausta Amos Tuomaista ja sai idean ehdottaa kahden nyrkkeilijän välistä sparraustapahtumaa. Amos on Miranin tapaan tavoitteellinen urheilija, jonka haaveena on voittaa Suomen mestaruus ja saada menestystä nuorten EM-kisoissa. – Lähestyin Amosta ja tiedustelin, voisiko Miran sparrata tämän kanssa ja samalla luoda verkostoja muihin nyrkkeilyn harrastajiin ja valmentajiin, Joni kertoo. Sparraustapahtuma saatiin järjestettyä joulukuun alussa Ringside Gymillä, jossa Miran pääsi testaamaan taitotasoaan Amoksen kanssa. Yhteisöllisyys ja sen tuomat mahdollisuudet ovat tärkeitä Helsingin aikuisopistossa ja aikuisten maahanmuuttaneiden peruskoulussa. Tässä tapauksessa se johti verkostoitumiseen Jonin, Miranin ja Amoksen välillä. Miran valmistui Helsingin aikuisopiston peruskoulusta tämän vuoden lokakuussa, mutta yhteydet säilyvät. Jos harrastuksesta haluaa saada itselleen ammatin, ovat tavoitteellisuus ja verkostoituminen olennaisia asioita. Olemme iloisia uusien yhteyksien muodostumisesta ja toivotamme Miranille ja Amokselle menestystä urheilu-uralla! Kuvassa vasemmalla Amos Tuomainen ja oikealla Miran Shukur Kirjoittaja: Markkinointipäällikkö Kristiina Hentunen, Helsingin aikuisopisto Edellinen artikkeli Seuraava artikkeli