Blogikirjoitus
01 / 08 / 24

Englantia opiskelemassa Dublinissa

Blogin kirjoittaja: peruskoulun suomen kielen opettaja Tea

Erasmus-vaihtoni suuntautui Irlannin Dubliniin, jossa osallistuin viikon ajan englannin kielen kurssille. Opiskelin kaupungin keskustassa sijaitsevassa yksityisessä kielikoulussa nimeltään Horner School of English. Jo hyvissä ajoin ennen kurssia piti tehdä kirjallinen testi sekä keskustella kieliopintojen johtajan kanssa Teamsissa. Sen perusteella minut sijoitettiin B2-tasoiselle kurssille. Kurssini ryhmä oli pieni, alle 10 opiskelijaa. Samalla kurssilla oli opiskelijoita, jotka olivat opiskelleet kielikoulussa jo pidempään. Kurssi ikään kuin pyöri non-stoppina ja viikoittain tuli mukaan uusia opiskelijoita. Kurssipäivät olivat normaalisti nelituntisia. Olin valinnut peruskurssin lisäksi Fluency plus- vaihtoehdon, joka tarkoitti kahta kertaa puhekurssia iltapäivisin. Tällöin opiskelupäivät kestivät klo 16.30 saakka.

Kannustava ilmapiiri

Opetettavat aiheet olivat mielenkiintoisia ja aikuiselle opiskelijalle sopivia. Kyseisen viikon aihe oli tiede. Opetukseen sisältyi paljon paritehtäviä. Se oli mukavaa siltäkin kannalta, että oppi tuntemaan muita opiskelijoita. Ajatustenvaihto kurssilla muiden kanssa helppoa, koska kaikilla oli melko sama kielitaidon taso. Opettajani opetustyyli oli tosi innostava ja hauska. Oli myös mukavaa, että ei aina menty kirjan mukaan, vaan rönsyiltiin myös opiskelijoiden kiinnostusten kohteiden mukaan. Puhuimme muun muassa Dublinin korkeasta asumisen hinnasta. Opettaja kertoi myös, että tuntee U2:n laulajan Bonon ja kätteli meitä matkien hänen kättelytyyliään. Yleinen ilmapiiri kurssilla oli myös hyvin kannustava. Opettaja puhui meille koko ajan siihen sävyyn, että ”kun te olette niin hyviä jo”. Myös monet opiskelijat olivat tosi kannustavia toisiaan kohtaan ja kehuivat hyvistä ideoista.

Opetuksen tahti oli melko nopea ja välillä tuntui, että joihinkin aiheisiin olisi voitu käyttää enemmänkin aikaa, kuten fraasiverbien opetteluun. Opettaja kertoi meille, että fraasiverbien osaaminen erottaa edistyneen kielenoppijan perustason osaajasta. Kävin kahtena iltapäivänä myös puhekurssilla. Siellä oli opettajan ohjaamaan keskustelua sekä parikeskustelua. Englannin opiskeleminen oli tosi mielenkiintoista ja hauskaa, mutta myös todella intensiivistä. Olin todella väsynyt pitkän opiskelupäivän jälkeen.

Opiskelijakaverini

Koulussa opiskeli paljon nuoria, jotka tarvitsivat englannin kielen opintoja esimerkiksi ulkomailla opiskelun tai työskentelyn vuoksi ja he opiskelivat pidempään. Kurssillani yksi opiskelija oli opiskellut samassa koulussa jo kaksi vuotta! Suurin osa opiskelijoista oli kotoisin Etelä-Euroopasta, Aasiasta tai Latinalaisesta Amerikasta. En tavannut ketään Pohjoismaista. Suomalaisena sai paljon huomiota opettajilta ja muilta opiskelijoiltakin, koska suomalaista opiskelijaa pidettiin vähän eksoottisena.

Vapaa-aika

Opiskelupäivän jälkeen kävelin Dublinin keskustassa. Kävin museoissa, juomassa teetä ja ostoksilla. Otin paljon valokuvia. Iltaisin juttelin solukavereideni kanssa asunnon keittiössä. Asuttuani jo 4 päivää opiskelija-asuntolassa tutustuin saksalaiseen yliopettajaan, joka asui samassa solussa, mutta en ollut törmännyt häneen aikaisemmin. Teimme hänen kanssaan mukavan retken läheiseen Howthin kalastajakylään ja kävimme illalla pubissa kuuntelemassa musiikkia. Hän oli myös Erasmus-vaihdossa ja oli lähdössä seuraavaksi viikoksi toiselle kurssille Galwayhin, Irlannin länsirannikolle. Muistin siinä kohdassa, että Erasmus-ohjelma mahdollistaa myös kahden viikon vaihdon. Hieman harmittikin, että en itse hakenut kahden viikon vaihtoa, joka olisi sopinut hyvin kielen opiskelemiseen. Viisi päivää kurssilla hurahti niin nopeasti. 

Matka maata pitkin

Hain matkaani Green travel -rahaa ja matkustin paikan päälle ja takaisin junalla sekä laivalla. Junamatkustaminen oli tosi mukavaa, ja tutustuin matkalla muun muassa walesilaiseen runoilijaan ja saksalaiseen vapaarouvaan, jonka kanssa olen jatkanut kuulumisten vaihtamista matkan jälkeenkin. Koska en ollut aikaisemmin matkustanut maata pitkin Euroopassa, oli suuri työ opetella matkalippujen varaaminen ja se veikin todella paljon aikaa. Sain paljon apua asiaan perehtymisessä seuraamalla Facebookin maata pitkin matkustavien ryhmää. Lähes jokainen matkan etappi varattiin erikseen kyseisen maan junayhtiön sivuilta tai Interrail-sivustolta. Kun lähdin matkaan, olin tehnyt yhteensä 24 lippu- tai hotellivarausta! Varausten tekeminen oli kuin palapelin kokoamista, sillä eri junayhtiöiden liput tulivat eri aikaan myyntiin. Viimeisenä myyntiin tuli matkani ensimmäinen junamatka Tukholmasta Kööpenhaminaan. Koska tein Erasmus-vaihtoni kesälomalla, pysähdyin matkan varrella hieman pidempään Kölnissä ja Lontoossa omalla kustannuksella.

Monesta näkökulmasta antoisa kokemus

Erasmus-vaihtoon osallistuminen oli todella antoisa elämys. Opin lisää englantia, tutustuin mielenkiintoisiin   ihmisiin ja itselleni entuudestaan tuntemattomaan maahan. Sain myös hyvää perspektiiviä siihen, millaista on olla kielen opiskelijana. Seurasin myös ”opettajan silmälaseilla” englanninopettajieni työtä ja sain siitä uutta ajateltavaa omaan työhönikin. Voin hyödyntää kokemustani Erasmus-vaihdosta työssäni suomen kielen opettajana sekä työpaikkani tulevissa kansainvälisissä hankkeissa